PPJ Avainsana: 2020

Poikkeustila koronavirusepidemian vuoksi – myös PPJ on keskeyttänyt harjoitus- ja pelitoimintansa

Poikkeustila koronavirusepidemian vuoksi – myös PPJ on keskeyttänyt harjoitus- ja pelitoimintansa
Tällä hetkellä koko Suomi ja muu maailma elää poikkeustilassa koronaviruksen aiheuttaman epidemian vuoksi. Tilanne vaikuttaa merkittävästi myös PPJ:n talouteen ja toimintoihin.
Jotta PPJ:n toimintaedellytykset säilyvät, on seuran hallitus päättänyt kerätä toiminnanylläpitomaksua joukkueilta huhtikuusta alkaen. Maksun suuruus on 10€/ pelaaja/ kk. Lasku laskutetaan joukkueilta pelaajamäärän mukaisesti. Maksua peritään toistaiseksi. Toiminnanylläpitomaksulla turvataan seuran välttämättömiä toimintoja/kustannuksia keskeytyksen ajalta ja varmistetaan toiminnan sujuva jatkuminen keskeytyksen jälkeen.
Palloliiton linjausten mukaisesti jo laskutettuja maksuja ei hyvitetä. Seurassa on ryhdytty merkittäviin säästötoimenpiteisiin, mutta kaikki säästötoimet eivät ala vaikuttamaan heti. Varsinaisen toiminnan keskeyttämisen vuoksi seuralta jää saamatta budjetoituja tuloja esim. kesän harjoitusvuoroista, osallistumismaksuista mm. tehotreenit ja prinssi- /prinsessafudis sekä jäsenmaksutuotoista, koska jäsenmäärä jää odotettua pienemmäksi.

Yhteistyökumppanit