PPJ Iltakoulu: Valmennetaanko Suomessa liian kovaa, liian yksipuolisesti ja liian varhain? -asiantuntijana tutkija Mikko Salasuo
Teksti: Anna Santalahti
Kuvat: Markku Saarinen
Perjantaina 30.1. järjestetyssä PPJ-toimijoiden keskustelufoorumissa Iltakoulussa oli tupa täynnä futisaktiiveja. Iltakoulun esiintyjät ovat aina oman alansa ammattilaisia, ja esitysten aiheet tärkeitä ja ajankohtaisia. Tämänkertaisen foorumin vieras, nuorisotutkija Mikko Salasuo antoi jopa tavallista enemmän ajattelemisen aihetta. Hän esitti tutkimustiedon valossa, että Suomessa mm. treenataan liian yksipuolisesti, liian kovaa ja liian varhain, ja kyseenalaisti samalla koko suomalaisen urheilujärjestelmän tutkimus-tieteellisen perustan.
Mikko Salasuo on talous- ja sosiaalihistorian dosentti, Nuorisotutkimusverkoston vastaava tutkija ja omien sanojensa mukaan myös elämäntapajalkapalloilija Itä-Helsingistä. Liikunnan aihepiiriin liittyviä tieteellisiä julkaisuja hän on kirjoittanut n. 25, ja tehnyt liikuntatutkimusprojekteja mm. Nuoren Suomen kanssa. Tuorein tutkimus, vuonna 2012 aloitettu ja tänä keväänä julkaistava, käsittelee suomalaisia huippu-urheilijoita, heidän menestystään ja elämänkulkuaan. Tämän tutkimuksen puitteissa Salasuo oli huomannut, etteivät urheilussa laajalti käytössä olevat toimintatavat, tekeminen ja koko järjestelmä perustu tutkimustietoon.
Urheilua ja liikuntaa tutkiessaan Salasuo on huomannut merkittäviä eroja Suomen ja muiden maiden harrastusjärjestelmien välillä. Suurin ero esimerkiksi jalkapalloharrastuksessa on se, että vertauksena käytetyssä Saksassa pelaajat aloittavat kilpailullisen harjoittelun myöhemmässä iässä kuin Suomessa, ja harjoittelevat monipuolisemmin myös muita lajeja jalkapallon ohella. Tästä on seurauksena motivoituneempia pelaajia, jotka ovat saaneet rauhassa kokeilla eri vaihtoehtoja ja lopulta valinneet sen, johon haluavat panostaa tosissaan. Vastakohtana tälle esitettiin Suomessakin jo joissain seuroissa käytössä oleva malli, jossa erikoistutaan ja panostetaan mahdollisimman nuorena yhteen lajiin, jolloin seurauksena voi olla kyllästyminen ja loppuun palaminen.
Aihe on ajankohtainen ja mielenkiintoinen; kilpailuun seurojen asiakkaista (eli pelaajista..) voi törmätä myös juniorifutiksessa. Valmentajiksi palkataan ammattilaisia jo nappulatasolla ja harrastuksen hinta kasvaa ohjattujen harjoituskertojen myötä. Tasoryhmiä perustetaan yhä aikaisemmassa vaiheessa, ja joillakin seuroilla on joukkueet jo 3-vuotiaille. Kuitenkin vain puoli prosenttia junioreista tulee pääsemään huippufutaajaksi – kysymys kuului tehdäänkö tätä harrastusta heidän ehdoillaan vai mihin tällä kilpailullisuuden kasvulla tähdätään? Toinen keskustelua herättänyt aihe oli Salasuon omista kokemuksista ja tutkimuksista peräisin oleva maahanmuuttajien integrointi urheiluseuroihin; helpottamalla heidän jäsenyyttään esimerkiksi harrastusmaksujen alentamisella voidaan tehdä paljon hyvää: saada heidät mukaan sosiaalistavaan harrastukseen ja pois syrjäytymisvaarasta, ja samalla elävöittää suomalaista jalkapalloa. Näin on käynyt mm. Saksassa, kun 2000-luvun alussa alettiin ottaa enemmän maahanmuuttajataustaisia pelaajia mukaan myös huipputasolle, ja lopputuloksenhan mekin tiedämme viime kesän MM-kisoista..
Salasuon esitys kirvoitti monia puheenvuoroja aiheen tiimoilta, ja keskustelut jatkuivat myöhään vielä esityksen jälkeen. Näitä asioita kannattaa miettiä niin seura-, joukkue- kuin yksilötasolla myös PPJ:ssä, jonkinnäköisenä ohjenuorana voisi pitää että on hyvä tähdätä kehittymiseen, mutta kivaa pitäisi silti olla kaikilla!