Sisarukset Ville ja Liisa saavat karkkipussista yhtä monta karkkia. Käy ilmi, että Ville ei tykkää näistä marsipaanikarkeista ja heittää ne roskiin. Järkevintä olisi ollut jakaa karkit Liisalle. Se ei olisi varmasti ollut kummaltakaan mitään pois. Päinvastoin.
Aloitan niillä pointeilla, jotka ovat mielestäni tämän kirjoitukset tärkeimmät: kilpapuoleen panostaminen ei ole harrastepuolelta automaattisesti mitään pois. Nuorempiin ikäluokkiin panostaminen ei ole automaattisesti vanhemmilta mitään pois. Tyttöfudikseen panostaminen ei ole automaattisesti poikapuolelta mitään pois.
Voiko olla? Voi.
Kannattaako olla? Ei.
Ei, jos seura on PPJ:n kokoinen.
Seuran resurssien ajattelu yhtenä korina, josta jaetaan joululahjamaisesti asioita joukkueille on äärettömän kapeakatseinen tapa mieltää seuran resurssien kohdentamista. Tyypillisesti se mitä tarvitaan joukkueessa tai ryhmässä X ei ole se mitä tarvittaisiin eri profiilin ryhmässä Y.
Olen todistanut läheltä A- ja B-juniorijoukkueiden kasvua. Laitoimme pari vuotta sitten pelimerkkejä kilpapuoleen. Tarkoittiko pelimerkkien kohdentaminen harrastepuolen hylkäämistä ojaan? No ei tarkoittanut. Menettikö harrastepuoli näkyvyyttä? No ei tainnut menettää. Monin tavoin harrastepuoli hyötyi kilpapuolen menestyksestä. Toki se on ollut eräänlainen arvovalinta ja valinta muutoinkin. Edelleen; olisi sen saanut olemaan toisinkin päin, mutta aika vaivattomilla suunnitelmilla saatiin pelimerkkien kohdentamisesta kilpapuoleen kaikinpuolinen hyöty.
Ymmärrän, että reiluuden periaate on tärkeä asia kaikille meille. Ymmärrän, että urheiluseuroissa tämä asetetaan tarkastelun alle usein. Tätä reiluuden periaatetta noudattaen seurassa paiskitaan jatkossakin töitä hartiavoimin.
Olemme vahvoilla, jos vaan osaamme tehdä yhteistyötä ja viemme asioita eteenpäin jatkossakin yhdessä. Ja painopisteitä siirreltäessä teemme valintoja, jotka hyödyttävät tai eivät ainakaan samalla heikennä muita toimintoja. Ei se oikea jalka sillä heikkene, että käy treenaamassa vähän vasuria.