Pitäisi olla jo. Äkkiä. Heti. Onko jo valmista? Voittakaa! Ai, te voititte. Mut pitäis voittaa koko sarja. Ai, te voititte senkin? No, niin teidän pitäiskin, kun ootte Suomen kolmanneksi suurin seura.
Edellä olevat lauseet ovat tyypillisiä kilpaurheiluun liittyviä ristiriitaisia katsomuksia. Ne elävät, eikä loppua ole tulossa.
Pelaajakehityksen pitkän matkan sotaratsut ja kilpailullisesti meritoituneet seurat ovat vuosikausia tehneet suunnitelmallista työtä menestymisen eteen. Palkintoja siitä on eri kokoisia ja näköisiä. Muutaman mainitakseni: HJK, FC Honka, KuPS, RoPS, KäPa, Ilves ja niin edelleen. PPJ on juuri aloittanut määrätietoisen pelaajakehityksen isolla kentällä. Projekti on tuore, eikä suinkaan kaikki ole valmista. Ei sinne päinkään. Kaikki ei tule heti ja kerralla. Sinnikkyys, määrätietoisuus ja suunnitelmallisuus. Muista nuo kolme sanaa ja jutellaan muutaman vuoden päästä niistä lisää. Kyse on murtautumisesta pelaajakehityksen aateliin valtakunnallisesti. Sinne ei yhdellä tai kahdella kehityspalaverilla mennä. Sitä ei tehdä puhumalla kauniita, vaan tekemällä. Yhdessä.
Jokaista varmasti kiinnostaa missä mennään nyt?
Lähestyn asiaa miesten edustusjoukkueesta ja käytän sitä tulokulmana aiheeseen ja vedän samalla myös raskaita aasinsiltoja muihinkin ikäluokkiin. Joten nyt tarkkana.
Miesten edustusjoukkue on rakennettu “luomuna” seuran omista A-junioreista, pitkään mukana olleista edarijyristä ja kokeneista entisistä ammattilaispelaajista. Pyry Kärkkäinen, noin 300 Veikkausliigaottelua. Antto Tapaninen, noin 100 Veikkausliigaottelua, Tommi Kari, noin 200 Veikkausliigaottelua. Tuomas Mustonen Ykkösen otteluita liuta ja toinen liuta Veikkausliigassa, legenda minne ikinä käveleekin. On se vaan ihan pirun siistiä nähdä, kun Pyry Kärkkäinen ohjaa seuran omia kasvatteja kentällä. Tälläisen joukkueen rakentaminen junnuputken jatkeeksi on yksi tärkeä askel kohti laadukkaampaa pelaajakehitystä.
Kesän kolmosdivaripelit on vetäneet katsojia hyvin pienellä mainostamisella. Kun viimeksi edustuksen pelissä kurkkasin ketä kaikkia on tullut seuraamaan arki-illan Etelän Kolmosen jalkapallodraamaa, en voinut muuta kuin tuntea oloni PPJ:n väreissä onnelliseksi. Se tunne kumpusi yhteisöllisyydestä. Enkä varmasti jaa yksin sitä tunnetta ja kokemusta.
Koko suomalainen jalkapallo suorastaan huutaa seurarakkauden perään. Sen rakentaminen PPJ:hin on meidän kaikkien vastuulla.
Edustuksen päävalmentaja Mikko Hyppönen on ollut paljon kantajana. Hänen rohkeaa nuorten sisäänajamista on ollut hienoa seurata. Rohkeudella voi olla merkittävä palkinto tulevaisuudessa. Yhtälailla sekin valinta sisältää riskinsä. Siis valinta olla rohkea.
Mikkoon viittaan paljon kantajana myös hänen laaja-alaisesta roolistaan 12-15 -vuotiaiden joukkueiden seuratyöntekijänä. En löydä oikeaa termiä kuvailemaan, kuinka paljon hän on työskennellyt pelaajien arjen eteen. Paljon siitä on näkymätöntä duunia, jonka puuttumisen kyllä huomaisi. Ja yleensä siitä saa kyllä kuullakin, jos jäikin tekemättä. Nyt, Mikko, kuulet ainakin toisenlaista palautetta täältä: hyvä Mikko!!!
Liika on kuitenkin liikaa. Töiden kohdentaminen on asia, joka on seuran rakenteissa uskomattoman tärkeä asia. Huomenna 1.heinäkuuta 2021 12-15 -vuotiaiden nuorisopäälliköksi astuu kokenut Niko Rajala. Ja taas Etelä-Helsingin Ylpeys menee eteenpäin. Taas askel. Vaikka varmaan pitikin olla jo.
Olen oppinut tuntemaan hyvin 11vs11 -joukkueiden valmentajia PPJ:ssä viimeisten vuosien varrella. Heidän kaikkien panos on ollut merkittävä. Olen vakuuttunut, että seura pystyy tukemaan heitä jatkossa entistäkin paremmin. Ruusuinen kuva on tässä yhteydessä ruusuista realismia.
Realismia on myös, että kaikki ei tule menemään kuin Strömsössä. Tulee karvaita tappioita sarjoissa, nousuja ja putoamisia, mutta juuri siitä syystä vielä kerran: sinnikkyys, määrätietoisuus ja suunnitelmallisuus. Niihin palataan.
Jesse Laajaranta, nuorisopäällikkö, PPJ