SIVURAJAHEITTO: Seurarakkautta etsimässä

Suomalainen jalkapallokulttuuri on ottanut edistysaskeleita maajoukkueen tuloksellisen menestyksen myötä. Tänä vuonna suomalaisten jalkapalloilijoiden rekisteröityjen pelaajien määrä on historiallisen korkealla – koronavaikeuksista huolimatta. Yli 140 000 pelaajaa on huima ja kunnioitettava määrä. Samaan aikaan kotimaisten sarjapelien ero jääkiekon ja jalkapallon osalta on huima. Jos keskustelet sattumanvaraisesti ratikassa, metrossa tai taksissa tuntemattomien kanssa urheilusta niin todennäköisesti, jos aloitat aiheella jalkapallo päädyt aiheeseen jääkiekko, ellei joku yksilöurheilija ole tehnyt jotain uutta SM-ennätystä. Siinähän ei ole mitään väärää eikä pahaa, että näin on, mutta jotain se kertoo piiloutuneesta potentiaalista.

Jokaisella 140 000 rekisteröityneellä pelaajalla on varmasti ystävä/ystäviä tai vanhempi, joka on tavalla tai toisella myöskin kiinnittynyt lajiin. En tiedä millä mittarilla kansan suurinta lajia mitataan, mutta harrastajamäärässä se on jalkapallo. 

Piiloutunut potentiaali ei ole rekisteröityneissä harrastajissa, vaan meillä on paljon laji-ihmisiä, jotka tyytyvät hieman seurailemaan sivusta. Tietynlainen asetelma sarjassa tai riittävän ”seksikäs” vastustaja europeleissä ja minkä tahansa liigajoukkueen tyhjät penkit täyttyvät ihmisillä. Eikä tarvitse olla edes liigajoukkue. Tästä viimeisimpiä esimerkkejä PPJ ja Pallo-Iirot. Jätkäsaaressa ei varsinaisia penkkejä edes ole ja 500 silmäparia löytyi kentän reunoilta. Raumalaiset löysivät toisessa osa-ottelussa katsomoon, ettei tyhjistä väleistä katsomossa todellakaan tarvinnut huolehtia. Aurinko ei paistanut eikä todellakaan ollut hellettä lokakuisessa ottelussa.

Vaikuttavia tekijöitä tilanteeseen on varmasti paljon. Itseäni kuitenkin harmittaa eniten näistä vaikuttavista tekijöistä seurakulttuurin täydellinen puuttuminen. Menet vaikka Bulgariaan, mikä ei nyt mikään erityisen mainittava jalkapallomahti ole, mutta silti jopa siellä paikallinen seura todella merkitsee jotain. Espanjan jokaisen vähääkään jalkapalloa pelaavassa kaupungissa tai kylässä ravintoloissa ja kahviloissa näet jonkin paikalliseen seuraan viittavan viirin, taulun tai värit. Turha piiloutua myöskään ”pohjoisuuden” taakse, sillä Ruotsissa yhtä lailla paikallinen seura merkitsee jotain. Se mihin kasvat merkitsee myös seuran osalta. 

Pääkaupunkiseutu on kiistatta suomalaisen jalkapalloilun keskittymä. Lähinnä sen takia, että tällä on niin paljon ihmisiä. Tämä pelaajien osalta suurin ja potentiaalisten pelaajien alue on kuitenkin seurakulttuuriltaan koko Suomen heikointa. Metrolla, junalla tai bussilla voit valita minkä tahansa logon tai seuran värit, eikä tunnu oikeastaan yhtään missään vaihtaa (tai olla vaihtamatta). HJK:n raitapaita on poikkeuksellisen vahva brändi, mutta koko Helsingin tai pääkaupunkiseudun seura se ei ole. Mutta, jos ei ole niin todennäköisesti ei mikään muukaan.

Uskon, että PPJ on onnistunut luomaan kodintuntua joillekin omista pelaajista. Se on edistysaskel, mutta yhä liian moni on valmis lähtemään ”finkku pystyssä” seurasta, jota on edustanut vaikkapa kymmenen vuoden ajan. Se ei ole merkinnyt hänelle mitään. Olen peräänkuuluttanut vahvoja ja näkyviä seuran arvoja. Rohkeutta omiin toimintamalleihin. Toisten toimintamallien täydellinen kopiointi on aina täydellisen myöhässä. Se on surkea ja epäluova tapa luoda seuralle kehitystä. Kopioinnin sijaan tulisi keskittyä oman ympäristön arviointiin ja tarpeisiin. Meidän tulisi keskittyä vahvaan tilannekartoitukseen ja hyvien palasten lisäämiseen harkitusti ja hallitusti omiin seuroihin. 

Pääkaupunkiseudulla tulisi keskittyä oikeasti paikallisuuteen vahvemmin, kuin missään muualla Suomessa. Meillä on mahdollisuus tarjota lähialueella laadukasta toimintaa. Ilman, että matkalippua ladataan harrastuksen takia täyteen. Samaan aikaan meidän nuorilla pelaajilla tulee olla mahdollisuus ja vapaus valita seuransa, vaikka se olisi 100 kilometrin päässä, mutta silloinkin kunnioittaen vanhaa ympäristöään ja rakastaen uutta. Vihaa emme tarvitse seurojen välille, mutta sitäkin enemmän rakkautta omaansa kohtaan.

Meidän tulee muistaa, ettei edustamasi seuran logo tai pelipaita/-shortsit välitä sinusta yhtään sen enempää kuin olohuoneesi matto. Seuran toiminnassa näkyvät arvot vaikuttavat sen yhteisön ihmisiin ja ne ihmiset voivat välittää. Seuran ihmiset voivat opettaa toinen toisilleen seurarakkautta sanoilla ja teoilla. Ehkä se on hyvä askel lähteä.