ppj_logo_sininen-jpeg
Elokuu 2019
Lue selaimessa
31.8.2019

kansitytöt

PPJ Jäsentiedote 8/2019

Tämä on PPJ:n Jäsentiedote-uutiskirje. Se lähetetään kuukausittain seuran jäsenille sähköpostitse. Kaikki Jäsentiedotteet löytyvät Jäsentiedotearkistosta. Tiedotteen voi myös tilata ppj.fi -nettisivulta omaan sähköpostiinsa etusivun "tilaa uutiskirje" -kohdasta.
IMG_20190827_190840

Jätkäsaaren liikuntapuiston ensimmäinen kenttä käytössä

Koulujen alun myötä aukaistiin myös Jätkäsaaren liikuntapuiston ensimmäinen jalkapallokenttä. Kenttää käyttävät Jätkäsaaren koulun oppilaat mm. välituntipihanaan, mutta muutoin se on vapaassa käytössä kaikille. Kenttää ei siis vielä voi varata treenivuoroihin.

Jätkäsaaren liikuntapuistoon, kaupungin PPJ:lle myöntämälle maa-alueelle tullaan rakentamaan toinen jalkapallokenttä sekä kuplahalli sen päälle. Sitä varten seura on perustanut yhtiön PPJ Jalkapallohalli Oy ja merkinnyt kaikki sen osakkeet. Kyseinen yhtiö tulee rakentamaan liikuntapuistoon täysimittaisen kuplahallin. Suunnittelu- ja tarjousvaiheet ovat nyt käynnissä. Mikäli kaava- ja rakennuslupa-asiat ratkeavat suotuisasti halli on valmis syksyllä 2020.

PPJ Edustus_pienempi

Isommilla PPJ-Junnuilla hyvä kauden aloitus

Palloliiton sarjapelien syyskausi on lähtenyt hyvin käyntiin vanhemmilla PPJ-joukkueilla:

Olosuhdemaksulla maksetaan Hernesaaren ja Väinämöisen kenttien rakentamisesta otetut lainat

PPJ:n syyskokouksessa 2012 päätettiin periä kaikilta jäseniltä olosuhdemaksu 100 euroa rahoittamaan PPJ:n Väiskin ja Hernesaaren kenttähankkeita.
Jotta jäsenet olisivat tasa-arvoisessa asemassa on seuran syyskokouksessa sen jälkeen vuosittain päätetty, että olosuhdemaksu veloitetaan niiltä, jotka eivät sitä vielä ole maksaneet. Olosuhdemaksu on 100 € / jäsen ja se on kertaluonteinen. Jos jäsen on maksanut olosuhdemaksun pelaajauran alussa, se on voimassa, vaikka hän pitäisi tauon ja palaisi takaisin seuraan.
Aloitimme olosuhdemaksukäytännön vuonna 2013 ja silloin se kerättiin kaikilta jäseniltä. Tämän jälkeen olosuhdemaksu on kerätty kaikilta seuraan liittyviltä jäseniltä, kuitenkin niin, että aloittavalta ikäluokalta maksu kerätään aikaisintaan noin vuosi joukkueiden perustamisen jälkeen.
Käynnistämme nyt olosuhdemaksun keräyksen niiltä jäseniltä, joilta ei rekisterimme mukaan olosuhdemaksua vielä ole maksettu.

Futisauto_Eira10

Futisauto kuljetti palloa ja lapsia 4000 km

PPJ:n futisauto kuljetti ahkerasti peliryhmiä harjoituksiin ja peleihin kesän aikana. Auton mittariin on kertynyt jo 4000 ajokilometriä. Futisauto VW Touran on käytössämme Volkswagen Center Helsingin lahjoituksena vielä lokakuuhun saakka. Kiitos autoliikkeelle ja kiitos myös monille auton kuljettajille, jotka ovat näin tuoneet helpotusta PPJ-jalkapalloperheiden arkeen. Futisauton matkoista on paljon kuvia netissä aihetunnisteella #futisauto.
Monet joukkueet ovat löytäneet myös maksuttoman SolidSport-kuvauskaluston hyödyt. Lue Telian julkaisema juttu Eira10-joukkueesta.

Muista tarkistaa omat tietosi

Toiminnanjohtaja Anu lähetti kaikille pelaajille 23.8.2019 sähköpostiviestin, jossa oli mukana linkki pelaajan omiin tietoihin jäsenrekisterissä. Muistathan käydä tarkistamassa ja tarvittaessa korjaamassa tietosi.
Jos viestiä ei löydy, tarkista ensin roskapostikansio ja merkitse PPJ luotetuksi lähettäjäksi, jotta seuraavat viestit saapuisivat helpommin perille. Vaikka toisinaan olisi ihan kiva ohjata kaikki laskut suoraan ö-mappiin, enemmän harmia aiheutuu, jos laskusi jäävät maksamatta virheellisen sähköpostiosoitteen vuoksi.
Kyytiläinen_ppj

PPJ Kyytikokeilun kuulumisia

PPJ osallistuu lasten treeni- ja pelikyytejä kokeilemalla Perille asti -hankkeeseen, joka saa rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta osana 6Aika-strategiaa vuosina 2017-2019. Rahoituksen myöntää Uudenmaan liitto. Hankkeesta voi lukea lisää Jätkäsaari kokeilee -nettisivulta. PPJ on palkannut hanketuella kyytikokeilua vetämään palvelumuotoilun ammattilaisen Annika Järvelinin.

Kokeilussa on selvitetty PPJ:n kaikkien 2009-2011 syntyneiden syyskauden pelien aikataulut ja tarjottu vanhemmille mahdollisuutta saada lapsi kyydillä vieraspeleihin, jotka alkavat suht kaukana tai hankalan matkan päässä viimeistään klo 18 (Jakomäki, Paloheinä, Lassila, Vuosaari, Kannelmäki, Pitäjänmäki, Pirkkola Kurkimäki ja Kivikko). Lapsille on tarjottu pelkkä menokyyti, koska on toivottu, että vanhemmat tulisivat kuitenkin peliin kannustamaan, mutta näin vanhempien ei tarvitse lopettaa työpäivää kesken, hakea lasta koulusta/kotoa ja olla pelissä 45 min. etukäteen, vaan he voivat tulla peliin suoraan töistä.
Kaikki 11 joukkuetta, jolle kyytimahdollisuutta tarjottiin, lähtivät mukaan (eli Jätkä09-11, Laru09-11, Eira09-11 sekä Tytöt 08-10) eli pelikyytejä on tarjottu 421:n lapsen vanhemmalle. Pelikyydit ottavat lapsia mukaan pelistä riippuen kahdeksalta eri ala-asteen koululta sekä Selkämerenpuiston kentältä.
Pelikyydit käynnistyivät keskiviikkona 28.8. ja niillä on kuljetettu 9 ensimmäistä lasta kahdesta eri joukkueesta. 28.8.-27.9. välillä on suunniteltu ajettavan 50 peliä, ja 30 kyytiä . Käytännössä kyytejä on lähes joka päivä, n. 8-14 peliä viikossa. Ensimmäinen kyytikokeilu sujui muuten hyvin, mutta Kyyti-sovellus takkusi vielä. Sovellusta on tarkoitus käyttää kyyteihin ilmoittautumisiin, eri pysäkkien (=koulut) aikataulujen seuraamiseen sekä siihen, että vanhempi saa varmistuksen siitä että lapsi on kyydissä ja että hänet on jätetty turvallisesti pelipaikalle.

Tukirahasto_pulla_laru (1)

Vapaaehtoistyötä tekevät ovat onnellisempia!

Haluamme jatkuvasti kehittyä seurana ja koska PPJ:läisissä ja heidän huoltajissaan on maailmanluokan osaajia niin monelta alalta, olemme päättäneet perustaa erilaisia työryhmiä tukemaan toimintaamme. Olemme siis erittäin kiitollisia, jos voitte valjastaa osan osaamisestanne ja kontakteistanne seuramme ja lastenne hyväksi.
Haussa:
  • Kirjoittajia Junnulehteen
  • PPJ Tukirahaston työryhmäläisiä
  • PPJ Gaalan toteuttamistyöryhmäläisiä (tänä vuonna aiheena Halloween)
  • Sponsoroinnin kehittämistyöryhmää
  • Lisäksi apua saa tarjota oman kiinnostuksen mukaisesti vaikka IT-asioihin, joukkueiden toimihenkilöiden koulutukseen (Holvin käyttö, viestintä, ensiapu, henkinen valmennus, tapahtumat…) tai käytännön apua tapahtumiin (kirppiksen pitoa/pullien myyntiä tukirahaston hyväksi jne. )
    Yhteydenotot: Toiminnanjohtaja Anu Reunanen: anu@ppj.fi – tehdään yhdessä PPJ:stä Suomen virkein seura!
mitalit

PPJ Gaala tulee taas - merkitse 2.11. kalenteriisi!

PPJ Gaala pidetään perinteisesti Hotelli Clarionissa Jätkäsaaressa lauantaina 2.11.2019 klo 18-20.
Koska tämä lauantai sattuu olemaan Halloween viikonloppu, vietämme gaalan Halloween hengessä. Jos siis olet taitava ja innokas somistamaan teemajuhlia ja pursuat ideoita gaalan visuaalisen ilmeen ja tarjottavan suhteen, ota ihmeessä yhteyttä toiminnanjohtajaan anu@ppj.fi. Tehdään tästä yhdessä hienoin PPJ-gaala ikinä!

PPJ Tukirahaston avustusten hakuaika alkaa 1.10.

PPJ perusti vuonna 2017 PPJ Tukirahaston, johon kerätään varoja mm. seuran kannatusjäsenmaksuilla.
PPJ Tukirahasto auttaa pelaajia, joiden huoltajilla on maksuvaikeuksia lapsen harrastuksen rahoittamisessa. Perusajatuksena rahastossa on se, että tukea myönnetään etukäteen jo tiedossa oleviin tuleviin maksuihin kertaluonteisesti Käytännön tietoa avustuksista:
  • Avustusten suuruudet harkitaan tapauskohtaisesti, enintään tukea voi saada 300e/pelaaja/vuosi.
  • Etusijalla hakuprosessissa ovat aina ensikertalaiset hakijat.
  • Pelaajan avustukset maksetaan pelaajan joukkueelle käytettäväksi tuen saaneen pelaajan kuluihin.
  • Tukea rahastosta voi hakea sekä pelaaja/perhe että pelaajan puolesta joukkueenjohtaja.
Lisätietoa voi kysyä Tukirahaston sähköpostista tukirahasto@ppj.fi

Jotta Tukirahastolla on mahdollisuus jatkossakin avustaa harrastuksen jatkumisessa, toivomme kannatusjäsenten määrälle edelleen kasvua. Virallisen kannatusjäsenyyden suuruus on 50e, halutessaan saa toki maksaa enemmänkin. PPJ Tukirahaston tilinumero on FI36 7997 7997 8977 10, viitteeksi maksulle kannatusjäsenmaksu.
tukirahasto_rahat

PPJ-risteily toimihenkilöille 5.10.

Järjestämme PPJ:n aktiivisille joukkuetoimihenkilöille ja valmentajille seuraristeilyn 5.10.2019 Tallinnaan. Risteilyllä käymme läpi mm. uusia jäsenrekisterikäytäntöjämme, valmennuslinjaustamme sekä strategiaamme.
Päivän annista tiedotamme lokakuun jäsenkirjeessämme. Jos olet osana joukkueen toimihenkilörinkiä ja haluat mukaan, olethan nopeasti yhteydessä Toiminnanjohtaja Anu Reunaseen anu@ppj.fi, tämä risteily on melkein täynnä jo.


FunFitFutis jää tauolle


Vähäisen suosion takia PPJ FunFitFutis jää ainakin toistaiseksi tauolle tästä syksystä alkaen. Kiitos kaikille iloisille futaajille menneistä vuosista!

Valmennuspäällikkö Axel Orrströmin 10 PPJ-vuotta

PPJ:n valmennuspäällikkö Axel "Akke" Orrströmin PPJ-ura on kestänyt jo 10 vuotta! Aikanaan Opetusministeriön seuratoiminnan tuella seuraan palkattu Akke oli ensimmäinen kokopäiväinen PPJ:n työntekijä. Iso kiitos ja kumarrus tähänastisesta, jatka hyvää työtä Akke!
Akke 10 v

#Etelä-Helsingin ylpeys

#Stadin toiseksi suurin seura

facebook instagram 
ppj_logo_sininen-pieni