Jessen Sivurajaheitto: Hulluin käsitys tasoryhmistä

Tasoryhmien muodostamiseen kuuluu lähes aina samat kriteerit, jotka on syytä ilmoittaa selkeästi ja kuuluvasti joukkueen jäsenille. Yleisimmin kriteerit liittyvät taitotasoon ja pelaajan henkilökohtaiseen motivaatioon. Toivottavasti harvemmin vanhempien urheiluhistoriaan tai motiiveihin. Tulokset ovat osa urheilua nyt ja jatkossa. Ne ovat tehdyn työn yksi mittareista. Liiallinen tulosorientoituminen näyttäytyy mallina, jossa toiminnassa tähdätään lyhyisiin menestystarinoihin eikä pitkäjänteisyyteen pelaajakehityksessä. Jos ainoa asia, joka kiinnostaa tasoryhmissä on taitotaso, ja sisäinen motivaatio on lähinnä ”ihan kiva plussa”, ollaan sellaisessa toimintamallissa pielessä ja pahasti. Oikeasti. PAHASTI.

Yli- tai alimitoitettu taso pelaajalle ei ole kehityksen kannalta järkevä ratkaisu. Joukkueissa tiettävästi kuitenkin on tehtävä kompromisseja. On kuunneltava pelaajan omia näkemyksiä, koko joukkueen etua ja osata katsoa myös pidemmälle tulevaisuuteen. Tasoryhmien mielekäs puoli on se, että se tarjoaa seuran sisälle määrättyjä porkkanoita pelaajille. Tavoitteelliset pelaajat rakastavat tavoitteita. Autetaan heitä kehittymisessä tasoryhmästä riippumatta.

Muista, että tasoryhmät eivät ole mikään ihmisyyden mittari. Kyse on osaamisen erikoistumisesta urheilulajiin nimeltä jalkapallo. Ainahan puhutaan, että ”ylempi joukkue sitä ja alempi joukkue tätä”. Termeillä ylempi ja alempi viitataan sarja- ja/tai taitotasoihin, eikä mihinkään muuhun. Se millä tasolla pelaat, vaikka 12-vuotiaana jalkapalloa ei tee sinusta 32-vuotiaana automaattisesti diplomi-insinööriä tai toimitusjohtajaa. On omituista, että tämä pitää mainita vielä 2020-luvulla erikseen.

Kilparyhmä ei edes kiinnosta kaikkia pelaajia ja hyvä niin. Jotkut ovat oikeasti ihan tosi iloisia, siitä että saavat hieroa ja leipoa nahkakuulaa harrasteporukan mukana. Meidän tulisi tavoitella tasoryhmämallia, jossa houkuttelevuus profiloidaan tasaisen varmasti jokaiseen ryhmään. ”Kilpa” tai “Edustus” ei näyttäydy kaikille pelaajille paratiisina, vaan oikeastaan vältettävänä toimintaympäristönä, joka on vähän ällö. Ja hyvä niin. Lopetetaan höpönlöpöt, siitä että meidän pitää valita haluammeko tehdä seurassa kilpa- vai harrastetoimintaa, poika- vai tyttöfutistoimintaa tai 11vs11- vai 5vs5 -toimintaa. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia linjanvetoja, vaan pikemminkin parhaimmillaan toinen toisiaan tukevia. Jalkapalloa voi harrastaa monella tavalla, ja tässä voimme olla PPJ:ssä esimerkillisiä toimijoita.

Jesse Laajaranta