PPJ perustaa 2009 syntyneiden poikien Edustus- ja United-joukkueet

PPJ laajentaa lokakuussa kilpajoukkuetoimintaansa perustamalla edustusjoukkueen 2009 syntyneiden ikäluokalle. Joukkueen toiminta-ajatuksena on tarjota motivoituneille nuorille jalkapalloilijoille turvallinen ja laadukas oppimisympäristö mahdollistaen pelaajien yksilölliset tarpeet ja kehittymistahdin. Toiminnassa huomioidaan vahvasti pedagoginen näkökulma valmentamisessa. Joukkueeseen haetaan 22-24 tavoitteellista, innostunutta ja motivoitunutta pelaajaa, Joukkueeseen tulee kaksi peliryhmää. Kaudella 2021 osallistumme Ykköseen (EL-karsinta) ja Kakkoseen. Lisäksi joukkue osallistuu kovatasoisiin turnauksiin Suomessa ja ulkomailla.

Joukkueen toiminta alkaa 26.10. Mikäli olet kiinnostunut PPJ:n edustusjoukkuetoiminnasta ole yhteydessä PPJ:n Pelaajakehityspäällikköön Mikko Hyppöseen.

Edustusjoukkueen valmennustiimiin kuuluu: Vastuuvalmentaja Olusanjo Olutayo (UEFA B), apuvalmentaja Elias Lappalainen, maalivahtivalmentaja Jussi Liikanen ja seuravalmentaja Mikko Hyppönen.

Kaupunginosajoukkueiden toiminta loppuu lokakuun alkuun ja ikäluokan toiseksi joukkueeksi perustetaan United-joukkue, missä yhden organisaation alla toimii useampia tasojen mukaan muodostettuja peli- ja harjoitusryhmiä. Joukkueen toiminta käynnistyy 23.10. United-joukkueen edistyneimmille ja motivoituneimmille pelaajille järjestetään kykykoulua, joka harjoittelee kerran viikossa. Kykykoulun valmennuksesta vastaa Edustusjoukkueen ja United-joukkueen valmennus yhdessä.

United-joukkueen valmennustiimiin kuuluu: Vastuuvalmentaja Scott Angevine ja valmentajat Olli Seppälä ja Mikko Nummela.

Lisätietoja tulevien 09-ikäluokan joukkueiden toiminnasta:
Mikko Hyppönen, PPJ Pelaajakehityspäällikkö
040 65 89 687
mikko@ppj.fi