PPJ:n seurahistorian ensimmäinen kansainvälinen siirto – Abiola Bamijoko sai sopimuksen Sampdoriaan 

PPJ on niittänyt kilpailullisella puolella mainetta viimeisinä vuosina. Asioita on tapahtunut nopeasti ja PPJ on huomattu jalkapallopiireissä ympäri Suomen. Vuosi 2022 merkitään vuodeksi, kun ensimmäinen pelaaja siirtyi suoraan PPJ:stä ulkomaille pelaamaan.  

Abiola Bamijoko PPJ vs HJK BSM-sarjan pelissä

– Alkuun oli pientä stressiä, mutta onneksi sopimus saatiin tehtyä. Tykkään seurasta todella paljon ja on ollut kiva tutustua uusiin ihmisiin Sampdoriassa, kertoo Bamijoko yhden unelman toteutumisesta.

Abiola Bamijoko on pelannut ennen PPJ:tä PK-35:ssa ja Helsingin Jalkapalloklubissa. Bamijoko pääsi PPJ BSM toimintaan mukaan avoimien harjoitusten kautta marraskuussa 2021. Pelaaja tunnetaan vahvasta kaksinkamppailupelaamisesta ja sitkeästä harjoittelusta.  

– PPJ on auttanut minua todella paljon. Koko valmennustiimi opetti minua olemaan PPJ:ssä SM-tason pelaaja. PPJ teki myös minusta topparin, joka muutti kaiken. Kaikkiin kysymyksiin, joita pohdin kehittymistä ajatellen vastattiin valmennuksen toimesta. Koko urani isoin askel ennen Sampdoriaan oli siirtyminen PPJ:n riveihin, Bamijoko kertoo. 

PPJ:n aikoina Bamijoko pääsi myös harjoittelemaan Pohjois-Makedonian alle 17-vuotiaiden maajoukkueen kanssa. Isokokoinen toppari oli esiintynyt vakuuttavasti SM-karsinnoissa. 

– Kaikki lähti siitä, että PPJ:n aikoina Pohjois-Makedonian U17 maajoukkue otti yhteyttä ja sain sitä kautta paljon näkyvyyttä lisää pelaajana, Bamijoko kertaa huippuvuotensa aikoja. 

Abiola Bamijokolla on myös vinkkejä nuoremmille PPJ:n kilpauraa tavoitteleville pelaajille: 

– Mielestäni on tärkeintä, että aina harjoituksissa antaa sataprosenttia eikä löysäile. Täytyy kysyä rohkeasti valmentajilta, jos jokin asia mietityttää. On tärkeää myös pitää hyvät välit kaikkien joukkueen jäsenten kanssa. 

PPJ BSM järjestää rakentaa tulevalle kaudelle joukkuetta ja avoimet harjoitukset järjestetään 14.11.-25.11. Avoimiin harjoituksiin voit ilmoittautua täyttämällä seuraavan lomakkeen: https://forms.gle/SNVrsaf3gEpeKkor7