Sivurajaheitto-kolumni: 7 hyvää syytä jatkaa PPJ:ssä pelaamista!

1. PPJ on jäsenmääriä katsottuna kasvanut jo useamman vuoden ajan. Määrällinen kasvu on mahdollistanut ja tulee jatkossakin mahdollistamaan monenlaiset tavat harrastaa jalkapalloa. PPJ liikuttaa lähivuosina jopa 2000 pelaajaa melkeinpä vauvasta vaariin ja muoriin.

2. Seura mahdollistaa ehjän ja sosiaalisesti turvallisen polun pelata kaikki juniori-iät. PPJ:n A-juniorit käynnistivät toimintansa 2019 tammikuussa. Pelaajamäärä kasvaa vuodeksi 2020 vähintään neljäänkymmeneen A-juniori-ikäiseen pelaajaan.

3. PPJ:ssä välitetään pelaajista ja valmentajista. Olen kuullut mielettömän paljon hyvää hallituksen toiminnasta ja työntekijöiden kohtelusta. Valmentajat ovat yhteistyökykyisiä seurassa ja pelaajille halutaan parasta.

4. Kaikille on selvää, että PPJ:ssä on paljon asioita, joita pitää kehittää. On kuitenkin hyvä muistaa, että kasvun tuomat ongelmat ovat positiivisia haasteita. Toiseksi, jos tarkastelemme seuran kehityskaarta pidemmällä aikajanalla, voimme olla erittäin tyytyväisiä kaikkiin tahoihin, jotka ovat olleet mukana kehittämässä toimintaa.

5. PPJ on uniikki yhteisö, uniikissa ympäristössä. Seura vastaa nyky-yhteiskunnan tyypillisiin kaupunkilaisiin haasteisiin. Lasten ja nuorten vähentynyt liikunta heijastuu mielenterveysongelmiin ja muihin sairauksiin. Olemme mukana tekemässä hyvää, jonka vaikutukset ylettyvät elämänkokoisiin asioihin. Etelä-Helsingissä asuminen on mahdollisuuksia täynnä oleva haaste.

6. Kilpailullisella mittapuulla seuran kehittyminen on myös kiistatonta. Seura tarjoaa väylän myös jalkapalloammattilaisuudesta haaveileville, unohtamatta korostaa opintojen tärkeyttä ja muita tärkeitä asioita elämässä.

7. PPJ:ssä olet osana kasvutarinaa, jossa jokainen yksilö on yhtä tärkeä sankari osana tarinaa. Seuran olosuhteet muuttuvat merkittävästi parempaan suuntaan, kun massiivinen hallihanke saadaan valmiiksi noin reilun vuoden kuluttua. Jätkäsaaren liikuntapuisto on seuran suurin rakennushanke ikinä.

Kiitos, että olet mukana tässä kasvavassa yhteisössä! Mukana olemalla olet myös mukana tekemässä yhteistä historiaamme.

Jesse Laajaranta, PPJ-valmentaja vuodesta 2015