Kaikkien ikäluokkien osallistumiskriteerinä piirin taitokisoihin oli seuran taitokisoissa tai piirin taitokisakouluissa saavutettu hopea- tai kultamerkki. PPJ järjesti omat taitokisat lokakuun alussa. Talissa nähtiin koko viikonlopun aikana hienoja ja jopa loistavia suorituksia – riemusta päätelleen moni paranteli omia ennätyksiä. Sivusta katselleena, niin monia jännitti kilpailutilaisuuden luoma kisailmapiiri. Tämähän on ihan ymmärrettävää kun ympärillä olevat pelaajat ovat eri seuroista ja kaikki ovat erittäin taitavia pelaajia.
Taitokilpailuihin osallistui tänä vuonna 14 PPJn pelaajaa. Parhaiten PPJn pelaajista pärjäsi Kuutti Huhtanen, josta tuli myös tänä vuonna Piirin mestari. (ikäluokka P10)
PPJ onnittelee Kuuttia!
Piirin kisat ovat tältä vuodelta ohi, mutta joulukuussa järjestetään valtakunnalliset taitokilpailut. Parhaan tuloksen sarjoissaan saavuttaneet lunastavat osallistumisoikeuden valtakunnallisissa Taitokilpailuissa. Lisäksi kaikilla kultamerkkitason saavuttaneilla lapsilla ja nuorilla (ikä 10-15) on oikeus osallistua valtakunnallisiin kilpailuihin.
Tässä vielä linkki piirin tuloksiin.
PPJn pelaajat jotka saavuttivat kulta-, hopea- tai pronssimerkkin piirin tai PPJn taitokisoissa palkitaan PPJn Gaalassa 12.11.2018.