Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätöksen mukaisesti alle 20-vuotiaiden liikuntaharrastustoiminta aloitetaan Helsingin kaupungin ja koulujen liikuntatiloissa ma 1.2.2021 alkaen. Päätöksen mukaisesti Jätkäsaaren liikuntahalli ja Talin halli avataan 1.2. Myös Erkkeri-halli aukeaa 1.2.
Harjoituksissa tulee huomioida:
- Toiminnassa tulee noudattaa viranomaisten antamia ohjeita
- Harjoituksissa ylimääräisiä lähikontakteja tulee välttää
- Turnauksia ja otteluita ei järjestetä (oman joukkueen kesken pelit ovat sallittuja)
- Kaikkia yli 12-vuotiaita edellytetään käyttämään maskia sisäliikuntatiloissa muulloin kuin liikuntasuorituksen aikana
- 2014-2015 syntyneiden joukkueilla sallitaan 4 huoltajaa/joukkue. Tätä vanhempien joukkueilla saattajat jäävät hallien ulkopuolelle
- Jätkäsaaren liikuntahalliin, Talin ja Erkkerin-halleihin saa siirtyä 10 minuuttia ennen vuoron alkua. Lämmittely suoritetaan joko varatulla vuorolla tai ulkona. Halleilta on poistuttava 10 minuutin kuluessa oman vuoron päättymisestä.
Hernesaaren ja Jätkäsaaren hallien osalta jatketaan su 10.1.2021 päivitettyjen koronaohjeiden mukaisesti.