Uutiset Sivu 50

PPJ:n syyskokouksen päätökset

PPJ:lle valittiin 23.11. uusi hallitus vuodelle 2017. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Sami Aurejärvi ja muiksi jäseniksi Mikael Anthoni, Timo Drachman (uusi), Tony Rönnqvist (uusi), Juha Saarinen, Sakari Saarinen, Anna Santalahti, Kari Skog ja Seija Virtanen. Lisäksi syyskokouksessa

PPJ:n pelipassi- ja jäsenmäärä uuteen ennätykseen

Marraskuun 18. 2016 tilastot osoittavat, että PPJ jatkaa kasvuaan ja pysyy Palloliiton Helsingin piirin toiseksi suurimpana seurana. Jäseniä seurassa on jo yli 1300, sillä kaikilla ei ole voimassaolevaa pelipassia, jonka tarvitsevat kaikki piirisarjoissa pelaavat. Helsingin piirin tiedote:

PPJ sai UEFAn HatTrick-tukea uudelle olosuhdehankkeelle

PPJ suunnittelee jatkuvasti uusia olosuhdehankkeita. Yksi vaihtoehto on Ruukinlahden puiston kenttä Länsiväylän eteläpuolella Lauttasaaressa. Myönnetty HatTrick-tuki on vasta yksi askel tässä hankeprosessissa, joka on alkuvaiheessa vaatien vielä rakennuslupia ja lisärahoitusta. Palloliiton

Joulun välipäivien futiskoulu 27.-29.12.2016

PPJ järjestää futiskoulun Joulun ja uudenvuoden välipäivinä tiistaista torstaihin 27.12.2016- 29.12.2016 klo 9.30- 12.00 Hernesaaren hallissa. Halli avataan futiskoulupäivinä 9:00. Joulun aika on yltäkylläisyyden aikaa. PPJ:n futiskoulu muistuttaa lomafiiliksissä hikoilun tuomasta

PPJ 04 kilpajoukkue hakee maalivahtia

PPJ 04 kilpajoukkue hakee innostunutta maalivahtia! “Harjoittelemme neljästi viikossa ja tarjoamme erinomaiset olosuhteet ja valmennuksen myös maalivahdeille.Valmentajina toimivat ex-veikkausliigapelaaja Niko Kukka ja Saher Talat. Seuran maalivahtivalmentajana toimii mm. Jiri Koski. Juuri

PPJ:n vuoden 2016 palkitut

PPJ Gaalassa 07.11.2016 palkittiin seuraavat pelaajat ja toimijat: Eira 10               Filip Mercier Pelaaja joka lähtökohtaisesti on aina paikalla ja aina hyvällä tuulella, pelillisesti taitava ja kannustaa aina muita

PPJ 1v1 -kilpailu itsenäisyyspäivänä kuplassa

1 VS 1 – HAASTA PELIKAVERISI MUKAAN JA VOITA HÄNET! PPJ järjestää perinteiset 1 vastaan 1 – pelin mestaruuskisansa Hernesaaren kuplassa tiistaina 6.12.2016 klo 9.00 – 11.00. Kisat järjestetään 05-09 -ikäluokissa. Tytöt kilpailevat vuotta nuorempien poikien sarjassa. Katsojille

PPJ:n syyskokous 23. marraskuuta 2016

PPJ 01.11.2016 Kokousilmoitus Pallo-Pojat Juniorit ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään 23.11.2016 kello 19.00 alkaen. Kokouspaikkana on Hotelli Clarion Helsinki, Tyynenmerenkatu 2, 00220 Helsinki. Kokous on avoin kaikille seuran jäsenille ja vanhemmille. Syyskokouksessa mm.