PPJ Gaalassa palkittiin joukkueiden omien Vuoden pelaajien lisäksi myös perinteisesti joukkuetoimijoita sekä ikävaiheiden parhaat pelaajat. Valinnat perustuvat ehdotuksiin, joita ovat antaneet mm. pelaajien vanhemmat sekä seuran toimihenkilöt.
Vuoden joukkueenjohtaja: Juha Kettunen (A- ja B-pojat): Juha Kettunen eli Juppe – Vuodesta toiseen mahtavaa duunia seuran vanhempien ikäluokkien parissa. Hyvä tatsi pelaajiin, vanhempiin ja koutseihin. Viime vuodet myös hienoa talkoohenkeä ja omistautumista lajille oman pojan lopettaessa jo vuosia sitten.
Vuoden valmentaja: Melinda Andler (Tytöt 2008-2009, 2011, 2012) Aivan äärettömän taitavasti motivoi tyttöjä.
Hän on sekä tarpeeksi tiukka valmentajana mutta muuten helposti lähestyttävä ja aina positiivinen. Pelinohjaus systemaattista ja aina kannustavaa. Tehnyt tytöistä JOUKKUEEN ja pitää huolen siitä, että kaikki pelaajat tuntevat itsensä tärkeäksi. Osaa antaa palautteen motivoivasti ja kehittävästi. Mellis ohjaa, kuuntelee ja osaa auttaa kaikkia pelaajia tasosta riippumatta. Mellis on hieno esikuva tytöille. Yhtä pelaajaa lainaten: Se on kiva!
Vuoden joukkue: 2005 Edustus : Vuosi sitten niukasti karsintojen jälkeen pitivät sarjapaikan Suomen korkeimmailla tasolla ELL:ssä. Tämän jälkeen joukkueen pelaajistossa ja taustoissa tapahtui pieniä, mutta ratkaisevia muutoksia, sekä valmennus vaihtui. Tästä lähti käyntiin menestyksekäs ja vahva vuosi, mihin mahtui kevätkaudelta sarjasta tienattu paikka 1. tason SM-lopputurnaukseen, heinäkuussa kansainvälisen turnauksen voitto Puolassa, elokuussa osallistuminen SM-lopputurnaukseen mistä tuloksena PPJ:lle historiallinen 12. sija. Kauden kruunasi ELL:n syyskierros ja jatkosarjan voittaminen saldolla 7-1-1. Lisäksi joukkueesta osallistui 5 pelaajaa kesäkuussa ikäluokan Huuhkajaturnaukseen ja syksyn Etelän aluejoukkuetapahtumiin on kutsuttu mukaan joukkueesta 7 eri pelaajaa.
Erikoispalkinto/Vuoden Ilmiö: PPJ Tehotreenit
Hieno uusi konsepti, joka palvelee monia PPJ-ikäluokkia. Tarjoaa innokkaille treenaajille ylimääräisiä harjoituksia iltapäivisin lähellä kotia ja mahdollisuuden kehittyä pelaajana oman innon ja motivaaton tahtiin. Vaihtuvat teemat pitävät tehotreenit mielekkäinä ja haastavina harrastajille. Idean isälle Jesse Laajarannalle iso kiitos tämän konseptin kehittämisestä ja ylläpidosta!
Ikävaiheiden parhaat pelaajat:
Tyttöpelaaja 11 -vuotiaat ja nuoremmat (Leikkimaailma): Lilja Kangasniemi 2008/T2008-09
Liljalla on takanaan vahva kausi ja hän kuuluu ikäluokansa parhaimmistoon. Lilja on myös tosissaan jalkapallon kanssa, hän käy usein siskonsa ja muiden joukkueen pelaajien kanssa treenaamassa omalla ajallaan sekä taitokoulun tapahtumissa. Henkilökohtainen kehittyminen ollut hurjaa ja peleissä antaa kaikkensa. Siskonsa kanssa tulevat aina juosten treeneihin!
Tyttöpelaaja 12-15 -vuotiaat (Kaverimaailma): Anete Müller 2006 (T2006-07)
Anete on jalkapalloa rakastava tunnollinen ja ahkera harjoittelija, joka on aina harjoituksissa paikalla. Anete on myös alusta asti ymmärtänyt, että pelkästään harjoituksissa käyminen ei riitä, jos haluaa kehittyä entistä paremmaksi pelaajaksi. Omatoiminen harjoittelu on tuonut hänen peliinsä tehokkaita harhautuksia, hienoja syöttöjä ja kasan maaleja ihan Suomen terävintä kärkeä vastaan!
Poikapelaaja 11 -vuotiaat ja nuoremmat (Leikkimaailma): Viljami Everi/Laru 2009
Viljami on ikäluokkansa johtavia pelaajia ja hänellä on takanaan vahva kausi omassa kaupunginosassaan, taitokoulussa, sekä pelit ovat sujuneet myös vuotta vanhemmissa. Viljami on pelaaja joka pystyy taitojensa takia pelaamaan oikeastaan jokaista pelipaikkaa ja näin ollen valmennukselle mieluinen. Yleisesti pelipaikka löytyy kuitenkin keskikentän keskustasta pyörittämässä peliä. Iso osa Viljamia on myös se into ja ilo mikä hänestä jalkapallon parissa näkee, sekä omistautuminen lajille. Jos ajelet pimeänä ja sateisena iltana Pyrkän ohi ja siellä näkyy yksi poika potkimassa palloa syöttöpenkkiin, on se todennäköisesti Viljami.
Poikapelaaja 12-15 -vuotiaat (Kaverimaailma) : Tuure Mäki-Uuro/Edustus 2005
Tuure on ollut jo pitkään ikäluokkansa parhaimmistoa PPJ:ssä, mutta tänä vuonna hän otti vielä askeleen eteepäin ja on sitä nyt jo koko Palloliiton eteläisellä alueella. Siitä hyvinä esimerkkinä oman Etelän joukkueensa kapteenina toimiminen Huuhkajaleirillä ja sen jälkeen kutsut aluejoukkueen toimintaan. Tuuren pelaamisen taso ei heittele. Pelaa omalla parhaalla tasollaan pelistä toiseen, hoitaa kentällä omat hommansa ja välillä tarvittaessa muidenkin. Tavoitteellinen pelaaja, jonka motivaatio kehittymiseen on huipputasolla. Voitontahto, periksiantamattomuus ja työn tekeminen on esimerkillistä.
Poikapelaaja 16-20 -vuotiaat (Tulevaisuusmaailma): Samuel Sjölund 2003 (B1)
Koko futisuransa PPJ:tä edustanut Samppu tuli täksii kaudeksi B-junnuihin vuotta vanhempien 02-syntyneiden seuraan ja otti heti oman roolinsa keskikentän keskustassa haltuun. Kauden mittaan tämä ikiliikkuja ja taistelun ilmentymä esitti vahvoja otteita niin B:n ykkösessä sarjassa, kuin myös A-junioreissa jopa 4 vuotta vanhempien seurassa.Samuel on osoittanut intohimoista suhtautumista jalkapalloa kohtaan kentän rajojen sisäpuolella ja ulkopuolella. Silmänräpäyksessä tämä taistelija keskikentällä liukuu pallon vastustajalta ja pelaa sen omille.