Sivurajaheitto-kolumni: Tasoryhmät – uhka vai mahdollisuus?

Sivurajaheitto-kolumni: Tasoryhmät – uhka vai mahdollisuus?

Lasten ja nuorten liikuntamaailmassa keskustelu on viime aikoina jakanut ihmisiä kahteen leiriin tasoryhmien osalta. Osa vannoo tasoryhmien nimiin ja osa on niitä ehdottomasti vastaan. Joukko on myös ihmisiä, jotka löytävät oikean vaiheen lapsuudesta muodostaa tasoryhmiä. Itse en ole allekirjoittamassa yhtäkään mallia absoluuttisesti parhaana. Olisi itsekästä väittää, että minulla olisi tieto mikä malleista toimii parhaiten.

Asia ei ole mustavalkoinen, mutta tätäkin asiaa voi lähestyä arvojen kautta. Meitä kaikkia varmaan yhdistää eri malleissa, että jokainen haluaa kehittää pelaajia teknisesti, taktisesti, fyysisesti, sosiaalisesti ja psyykkisesti. Toivon ainakin näiden olevan kaiken toiminnan lähtökohta. Tuskin kukaan haluaa mitään muuta. Olen kuullut, että jotkut valmentajat eivät halua olla sitä tai tätä vaan he haluavat vaan valmentaa. “En halua olla isä, äiti, veli, kaveri, opettaja, presidentti tai lemmikkihamsteri. Haluan olla valmentaja.” Jättää melkoisen paljon kysymysmerkkejä, että mitä se valmentaminen sitten tarkoittaa. Valmentaja toimii kasvattajana ja siinä on samoja merkkejä kuin vanhemmuudessa. Valmentaja toimii tukena tappion koittaessa ja siinä on samoja merkkejä kuin kaveruudessa. Valmentaja toimii tiedon levittäjänä ja siinä on samoja merkkejä kuin opettajajuudessa. Valmentaja toimii johtajana ja siinä on samoja merkkejä kuin presidenttiydessä. Valmentaja toimii viihdyttäjänä ja siinä on samoja merkkejä kuin lemmikkihamsterissa. Ja valittiin me malli mikä tahansa, edellä mainitut asiat pätevät halusi valmentaja sitä tai ei.

Väite: “Tasoryhmät aiheuttavat mielipahaa”

Olen ollut monesti tilanteissa, jossa pelaajalle on tullut jalkapallon parissa mielipahaa. Siltä ei voi välttyä. Se tulee meille kaikille eteen jossain vaiheessa. Valmentajan tehtävä on käsitellä asia, joka aiheuttaa mielipahaa. Autetaan pelaajia ymmärtämään mistä on kysymys. Tasaisetkin ryhmät aiheuttavat mielipahaa. On hyvä kysyä itseltämme haluammeko opettaa pelaajia käsittelemään mielipaha vai pyrkiä kitkemään välttämätöntä pois? Tai vielä parempi kysymys on: aiheutuuko mielipaha siitä mitä tehtiin vai siitä miten se tehtiin? En ota tässä kantaa mikä malleista siltikään olisi absoluuttisesti paras.

Olen vahvasti sitä mieltä, että jokaisella on oikeus nauttia jalkapallon pelaamisesta. Se on mahdollista valittiin malli, toinen tai kolmas. Olennaisempaa on MITEN me toimitaan valitun mallin sisällä. Kannatan avoimuutta, iloisuutta ja tavoitteellisuutta. Yksikään arvoista ei sulje toinen toisiaan pois.

Keskusteluun saadaan syvyyttä, jos pohditaan esimerkiksi vanhempien roolia mielipahan tai sen vastakohdan synnyssä. Olen nähnyt miten ekana tulee pelaajan harrastuksesta paha mieli vanhemmalle ja sitten se on kohta pelaajalla. Koulussa osataan myös pönkittää omaa statustaan toisiin vertailemalla ja se on omiaan aiheuttamaan huonoja tuntemuksia. Se miten pärjää jalkapallossa ei määritä yhdenkään ihmisen identiteettiä. Ei tänään. Ei huomenna. Ei ikinä.

Olen valinnut käyttää vanhempien junnujen kanssa tasoryhmiä. Se toimii hyvin, mutta ei täydellisesti. Keskityn mallin sisällä toimimiseen. Siinä riittää pohdittavaa vielä enemmän kuin mallien välisessä vertailussa. Teimme asiat niin päin tai näin, aina se on jonkun mielestä väärinpäin. Ajan polkupyörällä, koska sillä pääsee eteenpäin. Korjaan siitä vikoja, jonka hinta on halvempi kuin uuden pyörän ostaminen olisi.

Sivurajaheitto-kolumni on PPJ:n monitoimivalmentaja Jesse Laajarannan kuukausittain ilmestyvä puheenvuoro futisharrastukseen liittyvistä aiheista.

Yhteistyökumppanit