PPJ Sivurajaheitto

Sivurajaheitto: Mitä sulle kuuluu PPJ:n iso kenttä – katsaus sisältä

Sivurajaheitto: Mitä sulle kuuluu PPJ:n iso kenttä – katsaus sisältä

Pitäisi olla jo. Äkkiä. Heti. Onko jo valmista? Voittakaa! Ai, te voititte. Mut pitäis voittaa koko sarja. Ai, te voititte senkin? No, niin teidän pitäiskin, kun ootte Suomen kolmanneksi suurin seura.

Edellä olevat lauseet ovat tyypillisiä kilpaurheiluun liittyviä ristiriitaisia katsomuksia. Ne elävät, eikä loppua ole tulossa.

Pelaajakehityksen pitkän matkan sotaratsut ja kilpailullisesti meritoituneet seurat ovat vuosikausia tehneet suunnitelmallista työtä menestymisen eteen. Palkintoja siitä on eri kokoisia ja näköisiä. Muutaman mainitakseni: HJK, FC Honka, KuPS, RoPS, KäPa, Ilves ja niin edelleen. PPJ on juuri aloittanut määrätietoisen pelaajakehityksen isolla kentällä. Projekti on tuore, eikä suinkaan kaikki ole valmista. Ei sinne päinkään. Kaikki ei tule heti ja kerralla. Sinnikkyys, määrätietoisuus ja suunnitelmallisuus. Muista nuo kolme sanaa ja jutellaan muutaman vuoden päästä niistä lisää. Kyse on murtautumisesta pelaajakehityksen aateliin valtakunnallisesti. Sinne ei yhdellä tai kahdella kehityspalaverilla mennä. Sitä ei tehdä puhumalla kauniita, vaan tekemällä. Yhdessä.

Jokaista varmasti kiinnostaa missä mennään nyt?

Lähestyn asiaa miesten edustusjoukkueesta ja käytän sitä tulokulmana aiheeseen ja vedän samalla myös raskaita aasinsiltoja muihinkin ikäluokkiin. Joten nyt tarkkana.

Miesten edustusjoukkue on rakennettu “luomuna” seuran omista A-junioreista, pitkään mukana olleista edarijyristä ja kokeneista entisistä ammattilaispelaajista. Pyry Kärkkäinen, noin 300 Veikkausliigaottelua. Antto Tapaninen, noin 100 Veikkausliigaottelua, Tommi Kari, noin 200 Veikkausliigaottelua. Tuomas Mustonen Ykkösen otteluita liuta ja toinen liuta Veikkausliigassa, legenda minne ikinä käveleekin. On se vaan ihan pirun siistiä nähdä, kun Pyry Kärkkäinen ohjaa seuran omia kasvatteja kentällä. Tälläisen joukkueen rakentaminen junnuputken jatkeeksi on yksi tärkeä askel kohti laadukkaampaa pelaajakehitystä.

Kesän kolmosdivaripelit on vetäneet katsojia hyvin pienellä mainostamisella. Kun viimeksi edustuksen pelissä kurkkasin ketä kaikkia on tullut seuraamaan arki-illan Etelän Kolmosen jalkapallodraamaa, en voinut muuta kuin tuntea oloni PPJ:n väreissä onnelliseksi. Se tunne kumpusi yhteisöllisyydestä. Enkä varmasti jaa yksin sitä tunnetta ja kokemusta.

Koko suomalainen jalkapallo suorastaan huutaa seurarakkauden perään. Sen rakentaminen PPJ:hin on meidän kaikkien vastuulla.

Edustuksen päävalmentaja Mikko Hyppönen on ollut paljon kantajana. Hänen rohkeaa nuorten sisäänajamista on ollut hienoa seurata. Rohkeudella voi olla merkittävä palkinto tulevaisuudessa. Yhtälailla sekin valinta sisältää riskinsä. Siis valinta olla rohkea.

Mikkoon viittaan paljon kantajana myös hänen laaja-alaisesta roolistaan 12-15 -vuotiaiden joukkueiden seuratyöntekijänä. En löydä oikeaa termiä kuvailemaan, kuinka paljon hän on työskennellyt pelaajien arjen eteen. Paljon siitä on näkymätöntä duunia, jonka puuttumisen kyllä huomaisi. Ja yleensä siitä saa kyllä kuullakin, jos jäikin tekemättä. Nyt, Mikko, kuulet ainakin toisenlaista palautetta täältä: hyvä Mikko!!!

Liika on kuitenkin liikaa. Töiden kohdentaminen on asia, joka on seuran rakenteissa uskomattoman tärkeä asia. Huomenna 1.heinäkuuta 2021 12-15 -vuotiaiden nuorisopäälliköksi astuu kokenut Niko Rajala. Ja taas Etelä-Helsingin Ylpeys menee eteenpäin. Taas askel. Vaikka varmaan pitikin olla jo.

Olen oppinut tuntemaan hyvin 11vs11 -joukkueiden valmentajia PPJ:ssä viimeisten vuosien varrella. Heidän kaikkien panos on ollut merkittävä. Olen vakuuttunut, että seura pystyy tukemaan heitä jatkossa entistäkin paremmin. Ruusuinen kuva on tässä yhteydessä ruusuista realismia.

Realismia on myös, että kaikki ei tule menemään kuin Strömsössä. Tulee karvaita tappioita sarjoissa, nousuja ja putoamisia, mutta juuri siitä syystä vielä kerran: sinnikkyys, määrätietoisuus ja suunnitelmallisuus. Niihin palataan. 

Jesse Laajaranta, nuorisopäällikkö, PPJ

Sivurajaheitto: Valmentajien ylikunto

“Mulla oli pitkään yritystoimintaa, kunnes sitten ajauduin burn-outin partaalle. Sitten päätin lähteä tähän valmennukseen mukaan.”

– “Ai sä päätit hakea täältä (valmennuksesta) sitten uuden burn-outin” 

Tälläisen sananvaihdon kävivät kaksi valmentajaa Jätkäsaaren hallissa ennen harjoituspeliä. Toinen oli Veikkausliiga-legenda. Toinen maajoukkuelegenda. 

Muutamaa päivää aikaisemmin osallistuin erään koulutuksen starttiin, jossa oli lukuisia eri seuroissa toimivia valmentajia. Moni heistä totesi olevan liikaa kiirettä. Liikaa kiirettä eli liikaa stressiä töistä. 

Tiedän, että tässä lajissa valmentajat eivät rahan perässä juurikaan juokse. Seuratoiminnassa olevat uhrautuvat muista syistä. Pelaajien edestä. Seuran edestä. Tauotta. Liian usein antaen enemmän pois, mitä saa takaisin. 

Monissa seuroissa odotetaan kehittymistä, kun viikkotunneista kaikki menee jo olemassa olevien toimintojen ylläpitoon. Logiikka on: korjaa autosi ja aja sitä samaan aikaan. Pidä pyörät pyörimässä ja tuunaa samalla kulkuvälinettäsi. Yksin. Ihan liian usein yksin. 

Työteliäisyys on ihailtavan arvoinen asia. Se on ihailtavaa, kunnes se kroonistaa stressin. Ihan oma kokonaisuutensa on, että täysin tauotonta työntekoa, hyvinvoinnista ja palautumisesta viisveisaten, fanitetaan. Tälläisen kulttuurin luominen urheiluun on äärimmäisen vaarallista ja sen on loputtava. Heti. 

Omasta kokemuksesta voin kertoa, että kun ei palautumiseen jätä aikaa, niin se ottaa väkisin aikansa. Olen saanut olla kausina 2015-2020 osana kahdeksaa sarjanousua. Aihetta on ollut hymyyn. Paradoksaalisesti mitä enemmän aihetta, sitä pikaisempi hymy. 

Valmentajilta peräänkuulutetaan aina esimerkillisyyttä. Tälläinen ylitse pursuava liiallisen duunin painamisen esimerkki johtaa urheilijoiden burn-outiin – ylikuntoon. Onko se todella se esimerkki, jota haluamme antaa? Onko tämä se kulttuuri, jota haluamme urheiluun luoda? 

Tässä vielä lausahduksia ja suluissa mitä se oikeasti tarkoittaa koutseille:

“Pelit on nyt takana, eiköhän vedetä huomenna vähän happea” (Analysoidaan videolta edellinen matsi seuraavana päivänä ja käydään Espoossa tarkkailemassa tulevaa vastustajaa) 

“Treenit kestää 90min” (Suunnittelet treenejä 30min, tulet paikalle valmistelemaan treenit 30min aiemmin, loppupalaveri ja muut häsläykset 15min, käyt koutsitiimin kanssa läpi seuraavaa päivää 15min ja huomaat, että olet käyttänyt aikaa treenitapahtumaan kaikkinensa kolme tuntia) 

“Onneksi olkoon 6-0 voitosta koutsi!” (Masa sai liian vähän peliaikaa ja vastustajalta puuttui kolme parasta pelaajaa. Väärin voitettu). 

Ymmärrettävistä syistä valmentajat taistelevat kyynistymistä vastaan. Miksi kuitenkin lajirakkaus niin usein voittaa kyynisyyden? 

Ollaan rehellisiä: onhan tämä laji nimeltä jalkapallo ihan huikea laji. Ja nyt vastaus, että miksi. 

1) Yhteisö. Se kun olet osana jotain. Todistamassa pelaajien riemua treeneissä ja peleissä. Lohduttamassa tappioiden ja pettymysten jälkeen. Tutustut pelaajiin, seuran ihmisiin, pelaajien vanhempiin. 

2) Kollegat. Jaat kokemuksia ja tunteita valmentajatovereidesi kanssa. Samaistut. Kasvat ja kehityt. 

3) Tarinat. “Muistan silloin 2014, kun oltiin Pärnussa…”. 

Yksikin kehu. Yksikin mitä-kuuluu-puhelu. Yksikin muistaminen. Yksikin kokemus, joka lisää tunnetta työn merkityksellisyydestä, on kiinnittävä tekijä lajiin. Sen rakastamiseen. Valmentaja on antajan, ei ottajan roolissa. Sille riittää, että tietää antaneensa jotain. Jokin asia, mikä vahvistaa asian olevan niin.

Kesä ja sarjat. Aah. Ihanaa!

SIVURAJAHEITTO: Topi Pietilä – Jätkäsaaren kuningas

Toukokuussa PPJ nuorisopäällikkö Jesse Laajarannan aiheena on esikuva, josta hyvänä esimerkkinä toimii hänen oma PPJ-kollegansa Topi Pietilä:

“Kesäkuu 2010, Topi Pietilän MPS:n kesäleiri Koillis-Helsingin parhaalla vapaa-ajan fudsikentällä Salotiellä. Pelaajia on solkenaan ja kaikki leirillä toimii täsmällisesti. Pelaajat ovat innoissaan ja sää hellii. Olin 16-vuotias apuohjaaja ja hyvin nopeasti tuli selväksi, että tätä valmentajaa kunnioitetaan suunnattomasti pelaajien ja seuran valmentajien keskuudessa.

Toukokuu 2021, Topi Pietilä astelee Jätkäsaaren iltapäivässä ensimmäisiin harjoituksiin. Hänen kykynsä kehittää ja inspiroida pelaajia on ollut asia, jota olen ihaillut aina. Intohimoakaan ei ole puuttunut. Tämä pitkän linjan valmennus- ja seuratoiminnan veteraani on tuonut suunnattomasti iloa lasten ja nuorten arkeen.

11 vuoden aikana olen saanut oppia mielettömän paljon häneltä. Jokaisella pelaajalla ja valmentajalla on varmasti omat inspiraation lähteensä. Kiistatta Topi on minulle henkilökohtaisesti se, jonka ansiosta/takia itsekin lähdin valmennuspolulle. Jokainen valmentajan päivä ei voi olla helppo. Kentällä työskentely voi tapahtua intohimosta käsin, mutta samalla siihen on varattava mielettömästi energiaa.

On hienoa nähdä millaisia valmentajia PPJ:llä on seurassa esikuvinaan. Pelaajille ja valmentajat toinen toisilleen. Esimerkillisyys on yksi tärkeimpiä asioita urheilussa. Topi antoi minulle valmentajana tuon esimerkin. Sain rauhassa kasvaa ja oppia valmentajana. Seuraten ennen kaikkea hänen esimerkkiään. Olen pitkään halunnut kiittää minun valmennuspolkuni ensimmäisen esikuvan antamasta inspiraatiosta ja esimerkistä, joten tässä se nyt tulee.

Kiitos Topi Pietilä – Jätkäsaaren Kuningas!”

SIVURAJAHEITTO: EPPAA!

SIVURAJAHEITTO: EPPAA!

Sisarukset Ville ja Liisa saavat karkkipussista yhtä monta karkkia. Käy ilmi, että Ville ei tykkää näistä marsipaanikarkeista ja heittää ne roskiin. Järkevintä olisi ollut jakaa karkit Liisalle. Se ei olisi varmasti ollut kummaltakaan mitään pois. Päinvastoin. 

Aloitan niillä pointeilla, jotka ovat mielestäni tämän kirjoitukset tärkeimmät: kilpapuoleen panostaminen ei ole harrastepuolelta automaattisesti mitään pois. Nuorempiin ikäluokkiin panostaminen ei ole automaattisesti vanhemmilta mitään pois. Tyttöfudikseen panostaminen ei ole automaattisesti poikapuolelta mitään pois. 

Voiko olla? Voi.  

Kannattaako olla? Ei. 

Ei, jos seura on PPJ:n kokoinen.  

Seuran resurssien ajattelu yhtenä korina, josta jaetaan joululahjamaisesti asioita joukkueille on äärettömän kapeakatseinen tapa mieltää seuran resurssien kohdentamista. Tyypillisesti se mitä tarvitaan joukkueessa tai ryhmässä X ei ole se mitä tarvittaisiin eri profiilin ryhmässä Y.  

Olen todistanut läheltä A- ja B-juniorijoukkueiden kasvua. Laitoimme pari vuotta sitten pelimerkkejä kilpapuoleen. Tarkoittiko pelimerkkien kohdentaminen harrastepuolen hylkäämistä ojaan? No ei tarkoittanut. Menettikö harrastepuoli näkyvyyttä? No ei tainnut menettää. Monin tavoin harrastepuoli hyötyi kilpapuolen menestyksestä. Toki se on ollut eräänlainen arvovalinta ja valinta muutoinkin. Edelleen; olisi sen saanut olemaan toisinkin päin, mutta aika vaivattomilla suunnitelmilla saatiin pelimerkkien kohdentamisesta kilpapuoleen kaikinpuolinen hyöty.  

Ymmärrän, että reiluuden periaate on tärkeä asia kaikille meille. Ymmärrän, että urheiluseuroissa tämä asetetaan tarkastelun alle usein. Tätä reiluuden periaatetta noudattaen seurassa paiskitaan jatkossakin töitä hartiavoimin.  

Olemme vahvoilla, jos vaan osaamme tehdä yhteistyötä ja viemme asioita eteenpäin jatkossakin yhdessä. Ja painopisteitä siirreltäessä teemme valintoja, jotka hyödyttävät tai eivät ainakaan samalla heikennä muita toimintoja. Ei se oikea jalka sillä heikkene, että käy treenaamassa vähän vasuria.  

SIVURAJAHEITTO: Pallopojatjatytöt Juniorit

PPJ tyttöleiri, PPJ Girls Cup, PPJ Mutsit, YJ, Mellis, John, Paula, Ellen ja niin edelleen. PPJ:ssä on saanut vuosien varrella seurata monia valmentajia ja toimijoita, jotka ovat olleet kehittämässä seuran yhtä erittäin tärkeää puolta. Osa on lähtenyt, osa jäänyt ja osa tullut mukaan.

Se tosiasia, että PPJ järjestää yhden Suomen suurimmista tyttöfudisturnauksista joka vuoden elo-syyskuun vaihteessa on asia, josta meidän kaikkien seurassa toimivien tulisi olla ylpeitä. 28.8.-29.8. leukaa voi nostaa taas seurassa sentin pari pystympään. Silloin on Girls Cup 2021. 

PPJ-tyttöjen seuraleiri on vastaavasti Pajulahdessa 6.-7.6. Seuraleirit on oiva mahdollisuus yhdistää ikäluokkien välillä vallitsevaa henkeä. Ikäluokkien välinen henki on merkittävässä roolissa B-junioreita perustettaessa. 

Tälle kaudelle PPJ onkin perustanut tyttöpuolen B-juniorit. Pilottivuosi vaatii tekijöitä ja pelaajilta sitoutuneisuutta. Joukkuehenki ja ryhmän yhtenäisyys mitataan oikein kunnolla. Seurassa tarvitaan varmasti ihan oikeita askelmerkkejä ja toimenpidesuunnitelmia, jotta jatkossa saadaan myös kehitettyä tyttöjen jalkapalloa mahdollisimman laajalle skaalalle. 

Reilu vuosi sitten oltiin oman joukkueeni kanssa UEFA A -malliryhmäleirillä B-junnujen kanssa. Siellä minulla oli aikaa jutella koutsien kanssa. Muistan erään keskustelun pääkouluttaja korkealle arvostamani Toni Korkeakunnaksen kanssa. Hämmästelin ääneen hänelle seuraavaa: ”Millähän tavalla kilpailulliseen puoleen panostaminen on pois esimerkiksi harrastepuolelta?” Olen ihmetellyt tiettyjä vastakkainasetteluita seuroissa. Aina pitäisi olla valitsemassa. Metodi 1 tai metodi 2.  Kilpafudis tai harrastefudis. Tanoke, coerver, ekkono, vanha liitto tai uusi liitto. Pitkät syötöt tai lyhyet. Aloittavat ikäluokat tai A-junnut tai ehkä sittenkin aikuiset. Pojat tai tytöt.

Olennaista on tehdä valintoja asioiden väliltä. Olennaista on myös olla tekemättä valintoja asioiden väliltä. Erityisesti, jos on mahdollista tai jopa todennäköistä, että laaja-alaiset erikasvoiset toiminnot saadaan tukemaan toinen toisiaan. Se on tavoitteellista. Se on se mihin isojen seurojen tulisi pyrkiä. Kilpailullisuuteen panostaminen ei ole pois harrastepuolelta. Aloittaviin ikäluokkiin panostaminen ei ole pois PPJ:n miesten tai naisten edustusjoukkueelta. Pitkän syötön antaminen ei tarkoita, etteikö seuraavalla kerralla voisi laittaa lyhyttä. Ei vaan ole, eikä tarkoita. Piste. 

Palloliitto haluaa kasvattaa 2027 vuoteen mennessä jalkapallosta harrastetuimman lajin tytöille. Liitto tarvitsee ennen kaikkea seuroja siihen. Helmarit selvitti tiensä EM-kisoihin. Miten upea mahdollisuus seuroilla käyttää buumi hyväksi. 

PPJ:n tyttöfudiksen parissa aikaisemmin työskennelleet ja tällä hetkellä työskentelevät ansaitsevat ison, ison kiitoksen. Voimia arkeen ja muistakaa, että teette arvokasta työtä!

Jesse

SIVURAJAHEITTO: Ei kiusaamiselle, ei rasismille!

SIVURAJAHEITTO: Ei kiusaamiselle, ei rasismille!

Urheiluseurat ovat arvojen lippulaivoja. Se on väistämätön tosiasia, josta seurat joutuvat kantamaan vastuun. PPJ:ssä niiden vahvuus määrittää pitkälle seuran yhteisöllisyyden ja imagon. PPJ on tiellä, jossa on jätetty tilaa monenlaiselle pelaamisen ja valmentamisen filosofialle, mutta jos jonkun asian pitää meitä kaikkia toimijoita yhdistää, se on arvot, joita vaalimme jokapäiväisessä tekemisessä. PPJ:n tekemä arvomaailmaan liittyvä työ venyy kentän rajojen sisältä ulkopuolelle esimerkiksi koulumaailmaan.


Joukkueessa on sisäinen kilpailutilanne ja asemasota käynnissä lähes väistämättä. Aina pitää olla parempi ja parempi. Ei saa luovuttaa, ei saa näyttää heikolta muiden vertaisten edessä. Tämä ei ole pelkästään lapsuus- tai nuorisovaiheessa kulkevien ihmisten haaste, vaan yhtä lailla aikuisten. Jos taidollinen tai osaamiseen liittyvä epävarmuus iskee ryhmässä, riski kiusaamiseen ja toisten alentamiseen ryhmässä saattaa kasvaa. Toisten suorituksille ilkeämielinen naljailu ja epämääräinen läpänheitto ovat yksi kiusaamisen muodoista. Välillä voi olla haastavaa tunnistaa kiusaamisen ja läpänheiton välistä veteen piirrettyä viivaa. Kaikkea kommentointia on turhaa laittaa kiusaamisen piikkiin, mutta asia vaatii valmentajilta ja aikuisilta pedagogista herkkyyttä.


Sen kohtalaisen helposti arjessa nähtävän kiusaamisen estämisen lisäksi on oltava tarkkoina eräänlaisessa piilokiusaamisessa. Joukkuekavereiden sabotointi epäedullisella tavalla on pyrittävä kitkemään. Hiljaa ja salaisesti tehtävä toisten ryhmänjäsenten sabotointi on kiusaamista, jota on välillä vaikea huomata. Kun valmentaja tai aikuinen poistuu pelaajien keskuudesta, on maaperä kiusaamiselle valmis. Aikuisilla on vastuu rakentaa joukkueeseen esimerkillistä kulttuuria kiusaamisen ennaltaehkäisyn varalle. Aikuisilla on vastuu esimerkilliseen vuorovaikutukseen. Kynnys, että kiusattu kasuaalisti kertoisi hänen haasteistaan saattaa olla ylitsepääsemättömän korkea, jos kertomisen hyödyllisyyttä on vaikea tunnistaa. Kiusaajat voivat näyttäytyä kiusatun silmissä täysin ylivoimaiselta, eikä aikuiselle kertominen välttämättä tunnu auttavan ja siksi se jää tekemättä. Voi olla, että pelaajat taistelevat valmentajan suosiosta ja siksi lähtevät ratkaisemaan asiaa tavalla, jonka luulevat toimivan parhaiten. Ei anneta kiusaamisen olla siihen keino.


Jalkapallon täytyy olla yhdistämässä, ei hajottamassa. PPJ:n toiminnassa ei ketään joudu syrjityksi ihonvärin, uskonnon tai esimerkiksi ulkonäön perusteella. Se on asia, josta meidän tulee pitää yhdessä huolta. Se on huomattavasti merkityksellisempää, kuin yksnolla voitto Klubia tai Honkaa vastaan. Arvot yhdistävät meitä. Arvot ja se miten pyritään tavoitteisiin on asia, joka saa meidät kiintymään tai jopa rakastumaan seuraan. Vaikka kuinka erilaisia olemmekin, vaikka olisimme eri mieltä asioista, voimme jakaa yhteiset tärkeimmät arvot.

Jesse Laajaranta, PPJ Nuorisopäällikkö

MILLOIN ALETAAN PELAAMAAN TULOKSESTA?

MILLOIN ALETAAN PELAAMAAN TULOKSESTA?

PPJ:n Nuorisopäällikkö Jesse Laajarannan Sivurajaheitossa on tällä kertaa aiheena kilpailullisuus ja voittaminen:

Juniorijalkapalloilussa on jo kauan käyty keskusteluja ja osin kiivassanaisiakin väittelyitä missä vaiheessa täytyisi alkaa painottamaan tuloksesta pelaamista. Erilaisia näkemyksiä kumpuaa edelleen. Jotkut tykkäävät erotella asian kilpa- ja harrastepuoleen, osa tiettyyn ikävaiheeseen. Molemmissa elää jollain tavalla omituinen mielikuva siitä, että kuin nappia painamalla pelaajat pomppaisivat yhdestä ajatusmallista toiseen.


Kilpailu jalkapallosta ei katoa mihinkään. Se on läsnä otteluissa, harjoituksissa ja pihapeleissä. Valmentajien tulisi keskittyä ikävaiheesta tai tasoryhmästä riippumatta aina pelaajan kehittämiseen. Kyse ei tarvitse olla
kompromisseista voittamisen ja pelaajakehityksen välillä. Olkoon tyypillisin esimerkki pitkän pallon pelaaminen ja lyhytsyöttely. Pitkät syötöt mielletään tyypillisesti pelaajakehityksen vastaisena toimintana, kun taas lyhytsyöttelyä puolustellaan sillä, että ”nyt tässä keskitytään pelaajien kehittämiseen”. Erityisesti tämä muistetaan mainita, kun vastustaja on ”roiskinut palloa” ja voittanut pelin kuusi-nolla. Pelaajakehityksessä kannattaisi sen sijaan kyseisessä esimerkissä opetella puolustamaan selustaa tai pidempiä palloja. Se on linjassa kehityskohteen ja voittamisen kanssa. Jos omille pelaajille ei pidempää syöttöä halua opettaa, se taas on ideologinen valinta, josta valmentajan tulee kantaa ihan itse vastuu.

Karkeasti voisin todeta, että mielestäni 10-vuotiaissa tuloksesta puhutaan liian vähän ja 15-vuotiaissa liian paljon. Tämä on mahdollinen seuraus keskustelusta, jossa on tiukasti otettu kantaa tuloksen merkityksestä
lapsi- ja nuorisourheilun välillä. Häviämiseen suhtautumisen voi varmasti ottaa esille, vaikka juurikin 10-vuotiaiden joukkueessa. Se on jo tuloksesta puhumista.

Tulos saa herkästi liian suuret tai pienet mittasuhteet. Kun tuloksesta puhutaan, puhutaan lajin perusluonteesta. Sen välttämättömästä ominaisuudesta. Se on yhtä välttämätön kuin pyöreä peliväline. Lajin merkitystä ei tulisi rakentaa voittamisen varaan. Sen sijaan yhteisöllisyyden kokeminen, lajin kokeminen merkitykselliseksi ja kaikkensa antaminen voitosta riippumatta ovat kovin paljon kantavampia voimia.

Voittaminen on yksi palkinnoista muiden joukossa. Sen merkityksellisyys asetetaan ikäluokka, joukkue, ryhmä ja pelaaja kerrallaan. Samassa sarjassa ja ikäluokassa saattaa hyvinkin pelata kaksi joukkuetta, jossa toisessa hehkutetaan voittamista ja toisessa maltillista pelaajakehitystä. Kumpi vaan näistä kahdesta saattaa pärjätä sarjassa paremmin. Ja juuri tämän takia keskustelun punainen lanka tuntuu karkaavan käsistä.


On totta, että jossain on kilpailua enemmän ja toisaalla vähemmän. Mitä enemmän asialle annetaan aikaa ja siihen panostetaan, sitä enemmän on kilpailua. Mutta tämäkään ei tarkoita, että kilpailua tulisi korostaa
enemmän. Se on jo luontaisesti mukana enemmän. Jotkut nauttivat kilpailusta enemmän kuin toiset. Kaikille löytyy jalkapallosta sopiva ympäristö jos laji itsessään viehättää. Ihan varmasti löytyy. Voittamisen
mieltäminen tavoitteeksi on sudenkuoppa, johon astumme turhaan. Voittaminen on palkinto jostakin ja äärimmäisen epämääräinen ja askelmerkitön tavoitteena.

PPJ:SSÄ ALKAA UUSI AIKAKAUSI – TIENRAIVAUS JATKUU!

PPJ:SSÄ ALKAA UUSI AIKAKAUSI – TIENRAIVAUS JATKUU!

Nuorisopäällikkö Jesse Laajarannan Sivurajaheitto-kolumni ilmestyy jälleen:

PPJ on ehkä Suomen trendikkäin seura tällä hetkellä. Pelkällä tuurilla sitä ei ole saavutettu, vaan siihen on  tarvittu lukuisia onnistumisia. Urheiluseurat ovat syvimmältä luonteeltaan arvojen mainostauluja. Jos  allekirjoittaa PPJ:ssä esillä olevat arvot, tuntee olevansa kotonaan.  

PPJ ei ole aloittamassa panostamista kilpapuoleen, se on aloitettu jo. Mitään mikä on jo aloitettu, ei voi  aloittaa. Tässä vaiheessa kyse on sen panostamiseen jatkamisesta. Seuran pitkään vireillä ollut vahvuus eli  aloittavat ikäluokat on hyvässä kunnossa ja voisikin sanoa, että entistä paremmassa. Harraste- ja  haastepuolen toiminnoista pidetään hyvää huolta. Mikään ei tässä suhteessa ole muuttumassa mihinkään.  Omilla vahvuuksillaan kannattaa pelata kentällä ja kentän ulkopuolella. Kehitettäviä asioita kannattaa  kehittää kentällä ja kentän ulkopuolella. 

PPJ:n poikapuolella on valmis pohja nykyisin jo A-junioreihin asti. Nykyinen B-junioritoiminta käynnistettiin  seurassa 2016 lokakuussa ja A-junioritoiminta 2019 tammikuussa. Molempien joukkueiden perustamisen  taustalla on 2001-syntyneiden ikäluokka. Heidän PPJ taipaleensa käynnistyi yli kymmenen vuotta sitten.  Heille on seurasta jo kerran näytetty ovea, kun toimintaa ei ollut näköpiirissä, mutta edelleen voit löytää  nuo samat hessut PPJ:n kentiltä harjoittelemassa. Moni A-junioreista työskentelee PPJ:n pienempien  apuvalmentajina. Tämä jos joku on seurakulttuuria ja yhteisöllisyyttä tuovia asioita. Poikapuolella ovea ei  tarvitse näyttää enää kenellekään. 2001-syntyneiden tie oli kaikkea muuta kuin helppo. Se on vaatinut  pelaajilta itseltään sinnikkyyttä.  

PPJ aloittaa vahvemman panostamisen tyttöpuoleen. Kenenkään on turhaa odottaa, että sormia  napsauttamalla kaikki olisi toisin. Meillä on loistavia valmentajia huolehtimasta PPJ:n tyttöpuolen  kehittämisestä, mutta tämäkään tie ei ole helppo. On kuitenkin täysin perusteltua luottaa, että asiat  edistyvät harkituin askelin oikeaan suuntaan. 

Junioripolun tarjoaminen 20-vuotiaaksi asti on kaikkien PPJ:n pelaajien etu. Se mahdollistaa polun  jatkumisen tuttujen kavereiden ja tutun ympäristön parissa. Seuran lippulaivana parhaassa tapauksessa on  aikuisten edustusjoukkueet. PPJ:n laadun varmistaminen on tapahtunut pienemmästä vanhempaan.  Loogista olisi siirtää painopistettä suurimpien kehityskohteiden mukaan.  

Haluan kuitenkin vielä muistuttaa yhdestä tärkeimmästä. Kehittämiseen ei kukaan kaipaa kitinää, vaan  konkreettisia ratkaisuehdotuksia ja yhteistyökykyä. Jätkäsaaren uusi hallihanke on kaikille pelkkää plussaa.  Henkilökohtaisesti koen olevani etuoikeutettu, että saan olla mukana uuden aikakauden alkaessa.  Toivottavasti muutkin kokevat samoin. 

-Jesse