Juha Tikander PPJ:n uusi toiminnanjohtaja

PPJ:n ensimmäisenä toiminnanjohtajana aloittaa 1.3.2016 liikuntatieteiden maisteri Juha Tikander, 35. Juha  on alun perin saanut liikuntakärpäsen pureman Loviisassa. Hän on aikuisiässä opiskellut Porvoossa, Bredassa Hollannissa, Örebrossa sekä Jyväskylässä. Valmistumisensa jälkeen hän on työskennellyt Veikkaus Oy:lla, Turussa, Sipoossa ja Pornaisissa.

Juha muuttaa kesällä vaimonsa kanssa Herttoniemenrannasta Laajasaloon, pelaa futista Stadin Sissien (AC taSi) ikämiehissä (KKI-35) ja järjestelee vapaa-aikanaan toimintaa urheilu- ja suunnistusseura Ajokoirat ry:n jäsenistölle.

Juhan tehtäviin PPJ:ssä kuuluu mm. joukkuetuki, jossa tehtävässään hän tulee olemaan paljon yhteydessä joukkueiden toimihenkilöihin auttaen ja tukien joukkueiden toimintaa. Hänen vastuualueeseensa kuuluu myös mm. jojofoorumien järjestäminen sekä joukkueauditointien järjestäminen. PPJ:n hallinnossa toiminnanjohtaja vastaa mm. seuran oppaiden ylläpitämisestä sekä kaupunginavustushakemusten tekemisestä. PPJ:n monipuolisesta tapahtumatarjonnasta Juha ottaa vastuulleen PPJ:n riehan, poika- ja 

tyttöleirien järjestämiset sekä Junnulehti nro 2, jossa laajasti esitellään joukkuetoimintaa.

Juhalta kysyttiin ennakkomietteitä uudesta pestistään. Hän toteaa mm. ”Odotan innostuneesti maaliskuun alkua ja uuteen työmaahan tutustumista. Erityisesti odotan PPJ:läisten tapaamista ja yhteistyön aloittamista. Jalkapallo on aina ollut suuri osa elämääni ja on etuoikeus saada työskennellä intohimon parissa.”

Juha tulee olemaan yhteydessä joukkueisiin aloittaen nuoremmasta päästä nyt kevättalvella. Hänet tapaa myös harjoitus- ja pelikenttien laidoilla sekä PPJ:n Iltakoulussa Lauttasaaressa pe 11.3.2016.