PPJ tytöt 06-07 -joukkueen sininen peliryhmä teki kesäkuussa PPJ:n seurahistoriaa ja voitti Ahvenanmaalla vuosittain 11-vuotialle järjestettävän turnauksen tyttöjen sarjan. Joukkueenjohtaja Suvi Dufva kertoo seuraavassa tunnelmia reissun jälkeen:
“Tyttöjen 0607- joukkue oli jo viime vuonna suurelta osin alaikäisinä ottamassa tuntumaa Alandiaan. Tänä vuonna matkaan lähti joukkueen 07- tytöt lisättynä yhdellä 08-vahvistuksella sekä kahdella 06-pelaajalla. Tytöt pelasivat tällä kokoonpanolla yhden testiturnauksen yhdessä, Valtti-cupin toukokuussa. Muuten kokoonpano oli tällaisenaan tuore, mutta toki pelaajat toisilleen hyvinkin tuttuja.
Turnauksessa tyttöjoukkueet pelasivat kolmessa lohkossa. PPJn tytöt selvittivät tiensä jatkoon puhtailla peleillä ja ylipäätään koko turnauksessa tuli oman maalivahdin taakse vain yksi maali. Jatkopelit tiukensivat tunnelmaa, HooGee Kungfupandat oli vastustajana jo tiukempi, mutta turnauksen kovin vastus oli tuttu ja aina kova EPS punainen, joka kohdattiin semifinaalissa. PPJn tytöt pelasivat EPSiä vastaan kuten kaikki muutkin pelit hyvällä itseluottamuksella, rennolla peliotteella ja iloisella meiningillä ja olivat espoolaisia 1-0 vahvempia. Semifinaalin voitto oli turnauksen iloisempia hetkiä, kun tytöt tajusivat, että haaveiltu hetki pelata Wiklöf Holding Areenan upealla nurmella Alandia Cupiin finaalissa on tässä ja nyt. Tunnelma semifinaalin jälkeen olikin jo hyvin rentoutunut ja juhlava; oli niin upea juttu päästä finaaliin ja aistimaan finaaliottelun tunnelma kentältä käsin.
Finaali oli sellaisenaan jo mieleenpainuva kokemus pelaajaesittelyineen ja muine asiaankuuluvine muodollisuuksineen. Tunnelma stadionilla oli huumaava, sekä Ilvekseltä että PPJllä oli omat kannustusjoukkonsa paikalla ja meteliä riitti. Ottelu oli PPJn hallussa heti alusta lähtien. Tytöt pelasivat kuten he parhaimmillaan pelaavat: taitavasti, vauhdikkaasti ja puhtaasti. Lopputulos 5-0 kuvaa finaalia hyvin, peli oli PPJn hallussa ja tamperelaiset olivat tällä kertaa enemmän vastaantulijoita. Loppuvihellyksen soitua oli PPJ-perhettä vaikea pitää pois nurmelta. Koko matsin ajan upeasti tyttöjä kannustaneet PPJn poikajoukkueet sekä tyttöjen toinen peliryhmä rynnistivätkin kentälle ja ilmassa oli vahvaa PPJ-huumaa. Tyttöjä haastateltiin paikallislehteen ja poikien finaalin, jonka voitto meni tällä kertaa Ruotsiin Sollentunaan, jälkeen oli juhlivien palkintoseremonioiden vuoro. Pokaali oli melkein pelaajiemme kokoinen ja oli työn ja tuskan takana, että tytöt sitä jaksoivat kannatella! Jokainen kuitenkin ikuistettiin Alandia Cup-pokaalin kanssa kuvaan. Pokaaleja tuli joukkueellemme muitakin kuin turnauksen voittopokaali: PPJn Amelie Tuomolin valittiin turnauksen parhaaksi tyttöpelaajaksi.
Kaiken kaikkiaan 07-ikäluokan Alandia Cupin voitto oli siniselle tyttöjoukkueelle sinnikkään ja ahkeran työn hieno tulos. Koko joukkue oli turnauksessa mukana sydämellä ja hyvällä fiiliksellä. Pelien välissä otettiin rennosti ja nautittiin turnausmatkan muista iloista: käytiin pitsalla ja jätskillä, uitiin ja höpöteltiin kavereiden kanssa. Uskonkin, että kovan treenin ja Suonion Henrikin loistavan valmennuksen ohella tyttöjemme menestyksen salaisuus on taito pitää homma tasapainossa: pelit vedetään täysillä ja niihin suhtaudutaan kunnianhimoisesti. Kaiken tekemisen takana on kuitenkin hyvä joukkuehenki, pelaamisen nautinto ja ymmärrys siitä, että jokainen on tärkeä osa joukkuetta ja hyvä peli syntyy nimenomaan yhdessä pelaamisesta, ei siitä minkälaisia yksilösuorituksia kukin tekee.
Kaikkien aikojen ensimmäinen Alandia Cup-voitto PPJlle toivottavasti siivittää seuran uuteen nousuun tämän hienon turnauksen suhteen ja pokaaleja saadaan Helsinkiin jatkossakin. PPJ Sinisen tytöt kiittävät kaikkia mukana elämisestä turnauksen aikana ja toivottavat koko seuran pelaajille menestystä ja iloisia hetkinä fudiksen parissa!”