MILLOIN ALETAAN PELAAMAAN TULOKSESTA?

MILLOIN ALETAAN PELAAMAAN TULOKSESTA?

PPJ:n Nuorisopäällikkö Jesse Laajarannan Sivurajaheitossa on tällä kertaa aiheena kilpailullisuus ja voittaminen:

Juniorijalkapalloilussa on jo kauan käyty keskusteluja ja osin kiivassanaisiakin väittelyitä missä vaiheessa täytyisi alkaa painottamaan tuloksesta pelaamista. Erilaisia näkemyksiä kumpuaa edelleen. Jotkut tykkäävät erotella asian kilpa- ja harrastepuoleen, osa tiettyyn ikävaiheeseen. Molemmissa elää jollain tavalla omituinen mielikuva siitä, että kuin nappia painamalla pelaajat pomppaisivat yhdestä ajatusmallista toiseen.


Kilpailu jalkapallosta ei katoa mihinkään. Se on läsnä otteluissa, harjoituksissa ja pihapeleissä. Valmentajien tulisi keskittyä ikävaiheesta tai tasoryhmästä riippumatta aina pelaajan kehittämiseen. Kyse ei tarvitse olla
kompromisseista voittamisen ja pelaajakehityksen välillä. Olkoon tyypillisin esimerkki pitkän pallon pelaaminen ja lyhytsyöttely. Pitkät syötöt mielletään tyypillisesti pelaajakehityksen vastaisena toimintana, kun taas lyhytsyöttelyä puolustellaan sillä, että ”nyt tässä keskitytään pelaajien kehittämiseen”. Erityisesti tämä muistetaan mainita, kun vastustaja on ”roiskinut palloa” ja voittanut pelin kuusi-nolla. Pelaajakehityksessä kannattaisi sen sijaan kyseisessä esimerkissä opetella puolustamaan selustaa tai pidempiä palloja. Se on linjassa kehityskohteen ja voittamisen kanssa. Jos omille pelaajille ei pidempää syöttöä halua opettaa, se taas on ideologinen valinta, josta valmentajan tulee kantaa ihan itse vastuu.

Karkeasti voisin todeta, että mielestäni 10-vuotiaissa tuloksesta puhutaan liian vähän ja 15-vuotiaissa liian paljon. Tämä on mahdollinen seuraus keskustelusta, jossa on tiukasti otettu kantaa tuloksen merkityksestä
lapsi- ja nuorisourheilun välillä. Häviämiseen suhtautumisen voi varmasti ottaa esille, vaikka juurikin 10-vuotiaiden joukkueessa. Se on jo tuloksesta puhumista.

Tulos saa herkästi liian suuret tai pienet mittasuhteet. Kun tuloksesta puhutaan, puhutaan lajin perusluonteesta. Sen välttämättömästä ominaisuudesta. Se on yhtä välttämätön kuin pyöreä peliväline. Lajin merkitystä ei tulisi rakentaa voittamisen varaan. Sen sijaan yhteisöllisyyden kokeminen, lajin kokeminen merkitykselliseksi ja kaikkensa antaminen voitosta riippumatta ovat kovin paljon kantavampia voimia.

Voittaminen on yksi palkinnoista muiden joukossa. Sen merkityksellisyys asetetaan ikäluokka, joukkue, ryhmä ja pelaaja kerrallaan. Samassa sarjassa ja ikäluokassa saattaa hyvinkin pelata kaksi joukkuetta, jossa toisessa hehkutetaan voittamista ja toisessa maltillista pelaajakehitystä. Kumpi vaan näistä kahdesta saattaa pärjätä sarjassa paremmin. Ja juuri tämän takia keskustelun punainen lanka tuntuu karkaavan käsistä.


On totta, että jossain on kilpailua enemmän ja toisaalla vähemmän. Mitä enemmän asialle annetaan aikaa ja siihen panostetaan, sitä enemmän on kilpailua. Mutta tämäkään ei tarkoita, että kilpailua tulisi korostaa
enemmän. Se on jo luontaisesti mukana enemmän. Jotkut nauttivat kilpailusta enemmän kuin toiset. Kaikille löytyy jalkapallosta sopiva ympäristö jos laji itsessään viehättää. Ihan varmasti löytyy. Voittamisen
mieltäminen tavoitteeksi on sudenkuoppa, johon astumme turhaan. Voittaminen on palkinto jostakin ja äärimmäisen epämääräinen ja askelmerkitön tavoitteena.

Yhteistyökumppanit