PPJ tarjoaa kaupungille ratkaisun isoon ongelmaan

Apulaispormestari Nasima Razmyar haastoi seurat mukaan 21.3.2019

Helsingin kaupunki haastoi 21.3.2019 kaikki urheiluseurat mukaan liikkumisohjelmaan. Sen tavoitteena on palauttaa fyysinen aktiivisuus osaksi lasten ja nuorten elämää. Vain joka viides lapsi ja nuori liikkuu päivittäin tarpeeksi. Seuroilla ja vanhemmilla on merkittävä rooli liikunnallisen elämäntavan edistämisessä, sillä halu ja into liikkua voidaan synnyttää tai tuhota jo lapsuudessa.

Helsingin toiseksi suurin jalkapalloseura PPJ vastasi haasteeseen napakalla syötöllä. PPJ luovutti kaupungille kirjallisen sitoumuksen. Seura lisää merkittävästi lasten ja nuorten liikuntaa tuomalla omalla kustannuksellaan modernin juniorihallin Lauttasaareen, jos kaupunki vuokraa hallille paikan.

Juniorihallille on paikka valmiiksi suunniteltuna Länsiväylän kupeessa Ruukinlahden puistossa, vastapäätä Suomen suurinta ala-asteen koulua. Koululla itsellään on huutava pula sisäliikuntatiloista, joita koulun tuleva remontti on entisestään vähentämässä. Juniorihalli toisi lisää lapsia liikunnan pariin monipuolisesti koulupäivän aikana, heti sen jälkeen, sekä iltaisin. Hallin käyttöasteen ennakoidaan nousevan ennätyslukemiin.

PPJ pystyttäisi juniorihallin Ruukinlahteen talkoilla talvikuukausien ajaksi ja purkaisi hallin pois keväällä. Kesäkaudella Ruukinlahden tekonurmella pelattaisiin siis taivaan alla. Suunnitelmien mukaan nykyisin metrotyömaan varikon jäljiltä ruokottomassa kunnossa oleva alue kunnostettaisiin niin, että tekonurmen lisäksi alueella sijaitsisi vierekkäin lumenkaatopaikka ja koirapuisto.

PPJ on tehnyt laskelman kaupungin investoinnista. Laskelma osoittaa, että juniorihallin rakennustyö maksaisi kaupungille suunnilleen saman verran kuin esimerkiksi jääkiekkokaukalon tekojää. Ja vain yhden kymmenesosan Jätkäsaaren koulun viereen parhaillaan rakennettavasta, kertaluokkaa pienemmästä tilapäisestä liikuntahallista.

Lauttasaaren kaupunkikuvaan sopii lasten ja nuorten mieluinen liikuntapaikka. Se on kaikille osapuolille kannattava hanke. Seura jatkaa neuvotteluja kaupungin kanssa. Me haluamme, että tytöt ja pojat pääsevät harrastamaan liikuntaa lähialueella ilman bussissa tai autossa istumista, niin koulupäivän aikana kuin sen jälkeenkin.

Tags: , , ,