Kun tulin seuraan vuonna 2015, minulla oli erilaisia näkemyksiä valmentamisen suhteen. Olin kieltämättä hieman oman tieni kulkija ja taaksepäin katsottuna tuolla 21-vuotiaalla juuri armeijan käyneellä Jessellä oli erittäin kapeat tietotaidot valmentamista ajatellen. 28-vuotiaalla…
PPJ - Sivurajaheitto
SIVURAJAHEITTO: LIIKETTÄ TREENEIHIN JA KULTTUURIA KEHIIN!
“Yksi hienoimmista asioista koko jalkapallon harrastamisessa on tuntea oma kehittyminen. Palkitsevuutta lisäävät motivoivat valmentajat, jotka antavat kehun kuulua, jolloin pelaajan käsitys omasta kehittymisestään vahvistuu tai se huomataan pelaajan toimesta silloin ensimmäistä…
SIVURAJAHEITTO: Jalkapallo kuuluu kaikille
Palloliitto on kampanjoinut ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolesta, kuten hyvän lajiliiton tuleekin tehdä. Jalkapallon yhteiskunnallinen hyöty on taloudellisesti ja sosiaalisesti merkittävä. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että ne asiat, joiden puolesta kampanjoidaan ovat vielä vaiheessa…
SIVURAJAHEITTO: Statuksen kirous lajille ja yksilökehitykselle
Status. Pääsee sanomaan välitunneilla, työpaikoilla, illan- ja päivänvietoissa, että kuinka korkealla statuksella operoi tai on ollut operoimassa. Lähtökohtaisesti on itsessään hieno asia, että voi ylpeästi kertoa omista saavutuksistaan toisille. Omien kynnysten ylittäminen on…
SIVURAJAHEITTO: Valmentajan sopeutuminen ja sanojen merkitys
“Se toimi silloin, joten se toimii varmasti nytkin!”. Vai toimiiko sittenkään? On tiettyjä asioita, jotka paranevat vanhetessaan. Sitten on niitä, jotka eivät. Täysin samalla tavalla kuin politiikassa, myös valmennuksessa ja kaikissa ammateissa, jossa esiintyminen on isossa roolissa,…
SIVURAJAHEITTO: Nytkin puhuu valmentaja – pk-seudun pelaajien värväys
Palloliiton uudessa podcastissa käsiteltiin ensimmäisessä jaksossa seurojen pelaajien värväystä. Petri Pasasen juontama ohjelma, jossa vieraina oli Eerikkilän jalkapallopalveluiden päällikkö Erkki Valla ja pelaaja-agentti Teemu Turunen. Keskustelu oli…
SIVURAJAHEITTO: Seurarakkautta etsimässä
Suomalainen jalkapallokulttuuri on ottanut edistysaskeleita maajoukkueen tuloksellisen menestyksen myötä. Tänä vuonna suomalaisten jalkapalloilijoiden rekisteröityjen pelaajien määrä on historiallisen korkealla – koronavaikeuksista huolimatta. Yli 140 000 pelaajaa on huima ja…
SIVURAJAHEITTO: Yhteisöllisyys
PPJ:n edustusjoukkue raivasi tiensä Kakkosen jatkokarsintoihin noin puolentuhannen ihmisen seuratessa viimeistä jatkosarjan ottelua HPS:ää vastaan. Uskalsin tehdä oman arvaukseni yleisömäärästä ottelua edeltäneenä päivänä. ”Noin 300”. Syksyinen perjantai-ilta Jätkäsaaren…